5.9 Vicenza – Milano

Herättiiin 5.30 ja satoi. Jouduttiin ensimmäisen kerran yhteisen reissun aikana pukemaan päälle sadehaalari. Onneksi ei ollut ihan niin saunamainen tunnelma kuin illalla vaan lämpötila oli mittarin mukaan 24. Rekkaterminaalissa oltiin 7.30 eli hyvissä ajoin. Onneksi vastapäätä oli Porsche-liike jossa oli hyvä katos, missä odoteltiin jännittyneenä tuleeko terminaalin vastaanottomies sovitusti klo 8 vai vasta 8.30 kun terminaali virallisesti aukeaa. No tuli 8.10.

Ehdimme hyvin vielä Vicenzan rautatieasemalle ja Milanon junaan

Saatiin hommat selviksi 8.30 ja päästiin taksilla matkaan rautatieasemalle (kesti 15 min maanantaiaamuliikenteessä). Sinne ne jäi tavarat varaston lattialle Hondan viereen. Toivottavasti ovat kaikki perillä viikon päästä Tampereella kuten luvattiin.

Juna lähti klo 9.05. Piti olla perillä 11.50 Milanon keskusasemalla, mutta oli jo matkalla myöhässä 15 min ja hajosi sitten kokonaan Milanon laitamilla. Eli ei päästy vaihtamaan lentokenttäjunaan kuten suunniteltiin. Otettiin taksi ja sanottiin että Milanon Malpensa –kentälle. Siinä matkalla sitten tuli jotenkin sellainen tunne että olikohan se varmasti se oikea kenttä ja eihän se ollut. Oikea oli Milano Linate (hyvä kun ei vaihdettu siihen Malpensan junaan). Oltiin jo moottoritiellä matkalla kun käännyttiin takaisin ja suunnistettiin oikealle kentälle. Taksikuski ei varmaan tykännyt kun lopulta veloitti kuitenkin vain listahinnan ja joutui kuitenkin maksamaan tuplasti moottoritiemaksun. Aika kovaa kyytiä Fiat sai matkalla.

No aikaa jäi kuitenkin oikein mukavasti pari tuntia ennen lennon lähtöä 14.25. Ehdittiin täksfriissäkin pyörimään ja syömään sämpylät kahvilassa.

Leave a Reply