Aamiainen alkoi vasta klo 7.30, mutta minä olin jo matkaa tekemässä 8.08. Aamu oli aurinkoinen ja ympärillä olevat vuoret olivat upeita aamuauringossa. Harmi ettei niiden mahtavuutta saa oikein ikuistettua valokuvaan. Lämpötila oli 13 ja tuntui kivan raikkaalta edellisen päivän hikoilun jälkeen. Suuntasin kohti Venetsian moottoritietä ja navi ilmoitti aikaa tarvittavan vähän yli 2 tuntia. Tiedän kuitenkin kokemuksesta että nuo arviot heittävät näillä vuoristoteillä. Pienellä tiellä oli nytkin rajoitus 90, mutta ruuhkaa oli eikä kapealla vuoren seinustalla kiemurtelevalla tiellä uskalla muutenkaan ajaa kuin ehkä kuuttakymppiä.

Tie kulki mutkitellen läpi pikkukylien ja putosi Cortinan 1224 metristä moottoritien 427 metriin (ja edelleen Vicenzan 100 metriin). Pikkutie oli hidaskulkuista, mutta moottoritien alettua pääsi taas nostamaan nopeuden normaaliin 150-170:iin. Italialaisilla on vähän eri ajotyyli kuin esim Saksassa ja Itävallassa. Vilkkua ei aina näytetä kaistaa vaihdettaessa sekä kaistan vaihtohetki ei ole niin selvä, joten entistä tarkempana sai olla.

Matka taittui hyvin ja olin Vicenzan rekkaterminaalissa vähän ennen  yhtätoista. Koska tunsin paikat ennestään pöräytin suoraan portista varastohalliin sisään ja vastaanottotiskin eteen. Jätin säkin sinne ja “Kristian” lupasi jemmata sen omaan konttoriinsa siihen asti kun toimittaisimme pyörän kuljetettavaksi ma 16.9.

Menin kahville läheiseen kuppilaan ja ajattelin tutkia josko vakiohotelli olisi vapaana. Se olikin näemmä muuttanut nimensä Hotel Continentalista Key Hotel Vicenzaksi. Booking.com ilmoitti hinnaksi 137 euroa, mutta muistin sen halvemmaksi. Siispä soitin suoraan hotelliin ja sain hinnan 69 euroa. Aikamoinen ero.

Kolmen maissa ajattelin etsiä jostain kevyttä murkinaa. Tuli selväksi että eihän se Italiassa niin vain käy. Italiassa ei saa olla nälkä klo 10-12 eikä 15-19. Ravintolat ovat kiinni tai ainakin kokki on poissa. Sama pätee myös keskustan turistikuppiloihin. Moni kävi kyselemässä ja vastaus oli aina; olemme kiinni ja ruokaa saa klo 19. Tuossa olisi hyvä markkinarako jollekin kuppilalle; ruokaa kun muut ovat kiinni. No sain sentään armosta vähän salaatinlehtiä ja leipää. Onneksi olutta sentään myyvät. Tosin sitäkin tuntuvat juovan pääasiassa turistit. Italialainen juo täällä joko espressoa tai valkoviintä. Ja englanninkielen taito on vähän kuin imatralla venäjän taito. Yksi osaa ja loput yrittävät jotenkin selvitä muuten jos on pakko.