26.8 Frankfurth – Heidelberg

Tänään meni lähtö vähän pitkäksi kun tietokonehommat eivät ottaneet mitenkään onnistuakseen (reitti ja hotellin löytäminen). Kuumuudesta huolimatta meinasin ajaa Heidelbergiin vähän mutkan kautta ja nauttia maisemista ja mutkateistä.

Reitiksi muotoutui ensin pätkä baanaa Münchenin suuntaan ja sitten kaikki kauniiksi teiksi merkatut mutkatiet. Reitti päättyi Heidelbergin Holiday Inn -hotelliin. Vähän sivussa ja tylsä hotelli, mutta hotellikuvauksessa mainittiin ilmastointi mikä olisi kova sana tänään (34 astetta lämpöä).

Oli oikein onnistunut reitinvalinta. Pääosin ajelin Neckar joen vihreäreunaista rantaa ja välillä poikkesin kiemurtelemaan mäkisille maalaisteille.

Nimensä veroinen reitti

Nimensä veroinen reitti

Komeita maisemia riittää kun vähän poikkeaa valtaväyliltä.

Komeita maisemia riittää kun vähän poikkeaa valtaväyliltä.

Reitti oli ilmeisesti täkäläisistäkin hyvä sillä matkalla näkyi monta muutakin motoroidulla kaksipyöräisellä kurvailijaa.

Puoli viiden aikaa olin hikisenä perillä ja huilattuani vähän aikaa suunnistin kylille ruokaa etsimään. Tällä kertaa Ducatilla sillä ei yhtään huvittanut kävellä melkoisessa helteessä.

Kuppiloita on Heidelbergin kujilla silmänkantamattomiin.

Kuppiloita on Heidelbergin kujilla silmänkantamattomiin.

Upea silta täällä.

Upea silta täällä.

Oikein hyvä mesta tämä Heidelberg. Kuppiloita on ihan tajuttoman paljon ja turistejakin tietysti riittävästi, mutta ei mitenkään häiritsevän paljon. Ravintolatarjontaakin on vähintään riittävästi, joten ei pääse ainakaan nälkä tai jano yllättämään.

Huomenna sitten Ardenneille.

Leave a Reply