Ducati oli tyytyväisenä parkissa hotellin edessä.

Niin koitti viimeinen aamu Saksan maalla. Yöllä oli satanut, mutta aamu oli kirkastanut sään puolipilviseksi. Venytimme liikkeelle lähtöä koska laiva starttaisi Suomesta vasta myöhään illalla.

Syötin reitin naviin suoraan Lyypekkiin ja se antoi matkaksi alle 300 kilometriä.

Ensi alkuun ajettiin autobaanaa ja maisema vaihtui hyvin kunnes kolmikaistaisen moottoritien liikenne totaalisesti pysähtyi. Kaikki olivat ilmeisesti menossa viettämään kesän viimeisiä lämpimiä päiviä Itämeren rannikolle. Liikenne seisoi tai eteni korkeintaan kävelyvauhtia. Yritimme mennä joka raosta survomalla eteenpäin varoen rikkomasta peilejä seisovassa autojonossa. Homma tuntui täysin lohduttomalta sillä suma jatkui eteenpäin kymmeniä kilometrejä. Onneksi ei sentään ollut hellettä. Helteellä autojonossa seisominen on yhtä tuskaa koneen työntäessä joka pysähdyksellä lisälämpöä jalkojen väliin.

Saimme lopulta hommasta kylliksemme ja poistuimme ensimmäisestä mahdollisesta liittymästä paikallistielle. Navi ohjasi kuuliaisesti vaihtoehtoiselle reitille Lüneburgin kautta. Autoja ei ollut liikaa, joten Ducati kiisi sujuvasti pörähdellen läpi Lüneburger Heide’n kuuluisien nummimaisemien. Maisema on tasaista ja tiet kauniita, mutta suoria. Oli kuin ajaisi vihreässä putkessa lehtipuiden kaartuessa molemmilta puolin tien päälle.

Kuitenkin muutaman kilometrin välein on kylä ja taas seisotaan liikennevaloissa. Hienoa on se että kahviloita ja ravintoloita on säännöllisin välein.

Lounaspaikkoja oli helppo löytää maalaisteiden varresta. Tämä oli jossakin ennen Lüneburgia.

Syötyämme lounasta ajattelimme kokeilla taas baanaa ja käskin navin ohjata nopeimmalle reitille joka näytti vievän Hampurin ohitustien kautta. Tällä kertaa baana oli auki ja punainen pyörä kiisi vauhdilla kohti Lyypekkiä ja suunniteltua seuraavaa stoppia.

Lyypekissä oli esiintymässä intoa täynnä oleva Tanskalainen soittokunta.

Perillä ajoin Ducatin parkkiin ja menimme syömään kävelykeskustan laidalla kreikkalaiseen ravintolaan. Ruokailun jälkeen oli runsaasti aikaa, joten pörähdimme vielä iltakahville Travemünden promenaadirantakadulle.

Viimein kuitenkin ilta koitti rauhallisessa Travemünden satamakahvilassa ja suunnistimme lahden toiselle puolelle lauttarantaan.

Ei ruuhkaa tällä kertaa.

Lauttajonossa näytti siltä että laiva ei taida tulla kovin täyteen sillä meidän lisäksemme oli lähdössä ainoastaan kaksi moottoripyörää.