11.8 Imatra-Kolari

Perinteinen lähtökuva. Makuupussi ja joitakin leirintätarvikkeita on tuossa vihreässä pussissa.

Kovasti on viime päivinä katseltu säätiedotuksia. Sitten kävi näemmä niin että lähtöpäivänä oli 24 astetta ja auringonpaistetta. Mikäs siinä, vähän hikisenä pääsin matkaan Imatralta klo 12.30.

Aikaa oli runsaasti sillä moottoripyörän lastaus alkaisi vasta 16.55. Saavuin hyvissä ajoin perille ja ajattelin pyörähtää eteläsatamassa katsomassa paatteja. Vähän hitaasti loppumatka joutui koska oli ruuhka-aika joten sain saman tien lähteä kohti Pasilaa. Eipä sitten tahtonutkaan päästä sieltä pois. Tietöitä oli joka paikassa ja jono ei liikkunut vaikka valo vaihtui vihreäksi. Peilejä varoen ajelin autojen välistä ja pääsin vihdoin perille eikä yhtään liian aikaisin. Puoli tuntia mokomaan matkaan. Autolla olisi mennyt ainakin tuplat ja olisin varmaan myöhästynyt.

Pasilan autovaunu. Tuonne reikään se Ducati piti ajaa.

Pääsin kuitenkin hikisenä Pasilan autolastausasemalle ja minut ohjattiin rampille joka vei autovaunun yläkertaan (eräänlainen pitkä putki). Sain neljä liinaa joilla kiinnitin Ducatin paikalleen. Etupyörää varten laitettiin topparirauta jota vasten pyörä oli hyvä kiristäå. Liinat olivat onnettomia, mutta sain kuitenkin mielestäni kulkupelin hyvin kiinni. Ei muuta kuin kamat kantoon ja Pasilan asemalle. Kuumissani unohdin yhden pussukan pyörään jossa oli laturit ja kengät, mutta eiköhän sitä pärjätä. Matkaa asemalle oli 400 metriä, mutta niissä vetimissä ja helteessä se oli ihan riittävästi. No perillä lämpötilat ovat varmaan jotakin ihan toista.

Makuuvaunu oli pieni, mutta asiansa ajava. Perillä pitäisi olla Kolarissa aamulla puoli yhdeksän maissa joten oikein hyvä aikataulu.

Leave a Reply