13.8 Narvik-Svolvaer

Yritin lähteä ajoissa liikkeelle sillä säätiedotus lupasi iltapäivän puolelle sadetta Svolvaeriin. Svolvaer on Lofoottien pääkaupunki ja sinne olisi matkaa noin 3-4 tuntia. Vaikka se on pääkaupunki niin siellä on vain 9200 asukasta.

Pääsin yhdeksän maissa matkaan pienessä tihkusateessa. Lisäksi sain laukkuja nostaessa (huono asento) venäytettyä selän, joten päivä ei alkanut lupaavasti. Onneksi kun mantereesta päästiin eroon ja siirryttiin niemimaalle ilma kirkastui ja sain sadehaalarin pois. Ilmeisesti mantereen vuorijono pyrkii tiivistämään sinne tulevat virtaukset sateeksi.

Vuoret olivat henkeäsalpaavan kauniita kun aurinko tuli esiin.

Maisemat olivat hienoja myös läheltä katsoen.

Maisemat olivat upeita kun osa vuoristosta kylpi auringon valossa ja osa pilvien varjossa. Tuntui että vihreä kangasmaasto suorastaan pursui värejä.

Aikani kun ajelin jouduin kuitenkin vielä kertaalleen laittamaan haalarin uudestaan päälle ja kerran ottamaan sen pois. Joku voisi ajatella että mikset sitten aja koko ajan sadehaalari päällä kun sateen uhka on olemassa. Kuitenkin kun haalarin saa pois on vähän kuin vaihtaisi talvikengät tennareihin. Olo on kevyempi kun ei ota tuulta eikä hiostakkaan niin paljoa.

Tuosta mentiin yli. Sillat ovat kaikki täällä riippusiltoja.

Kuljin ainakin kymmenen tunnelin ja kahden riippusillan läpi. Viimeinen tunneli taisi mennä jonkun vuonon alikin. Pari tunnelia ja iso riippusilta oli vielä rakenteillakin. Silloin ei enää tarvitse joka vuonon perukoita käydä kiertämässä vaan pääsee suoraan yli tai ali. Kyllä on ollut kallista muutaman asukkaan ja turistin tarpeiden täyttäminen.

Iltapäivällä pääsin perille Vestfjord -hotelliin. Tasoon nähden melko kallis mutta silti huomattavasti halvempi kuin muut vaihtoehdot. Ajattelin olla täällä kaksi yötä kun huomiseksi lupasi sadetta.

Leave a Reply