Toteutunut reitti ja loppupäätelmät

Ajettu reitti ilman alun Imatra-Hki -osuutta.

Moottoripyörällä ajettuja kilometrejä tuli kasaan 2800 km 9,5 päivässä. Varsinaisille ajopäiville tämä tarkoittaa 325 km/pv, mikä tuntui oikein sopivalta määrältä. Yritin väistellä sadekelejä ja siksi en joutunut ajamaan pidempiä aikoja sateessa (vähän tuuriakin kyllä oli).

Moottoripyörän kuskaus junalla oli mukava vaihtoehto sillä olin pirteänä pohjoisessa ajamaan niitä mukavampia pätkiä. Toisaalta jouduin aluksi ajamaan Helsinkiin mikä oli ihan väärään suuntaan. Näin tehtynä säästin yhden ajopäivän ja yöpymisen. Junassa oli hyvä nukkua. Hintaa junalipulle tuli 285 € omalla suihkullisella hytillä.

Lofoottien näkymät olivat odotetusti hienot, mutta maisemista nauttimista haittasi jatkuvasti toistuvat sadekuurot. Paikat joissa kävin olivat enimmäkseen turistivetoisia ja esim. kalastajia ja kalastussatamia en nähnyt. Manner Norja oli myös maisemiltaan hienoa seutua ja tiet hyväkuntoisia. Hintataso oli Norjan hotelleissa korkea 100 €+ / yö.

Olin varustautunut siihen että Ruotsin läpiajo on tylsää ja maisemat yksitoikkoisia. Itäosaltaan näin olikin. Kuitenkin länsiosa pohjois-Ruotsista oli hienoa erämaaseutua järvineen ja jylhine vuorineen. Muita liikkujia oli hyvin vähän ja ne olivat enimmäkseen keskittyneet tietyille levähdyspaikoille ja asuntoautoja.

Vähän arvelutti että mitäs jos tulee konerikko erämaaseudulla. Kuitenkin autoja silloin tällöin liikkui ja kännykkäverkkokin ilmeisesti toimi joten suurta ongelmaa tästä ei olisi ollut.

 

Leave a Reply