Sitten hyttiin jännittämään tuleeko kaveria. Minulla oli miespaikka, joka tarkoittaa sitä että ikkunallisesta hytistä olen varannut sänkypaikan, mutta en tiedä kuka tulee kaveriksi. Pari kertaa on käynyt siten että olen saanut olla ihan yksinkin.

Nyt tuli Werner. Hän on 65 vuotias ydintekniikan insinööri, joka oli menossa Raumalle. On viimeisellä reissulla ennen eläkkeelle jäämistä. Ihan mukava tyyppi, joka selkeästi kaipasi juttuseuraa. Vaihdettiin vielä matkan päätteeksi numeroitakin, koska hän toivoi että saisi apua autonsa myynnissä.

Laivamatka sujui entiseen malliin välillä motskarikavereiden kanssa jutellessa välillä Wernerin. Näkyi ravintolan skriiniltä formulatkin joten porukalla jännitettiin kun Kimi oli starttaamassa paalulta. Ilma oli aurinkoinen ja ruokakin tuntui edellisiä reissuja paremmalta, joten matka sujui rattoisasti.

Auringonlaskut merellä ovat upeita!

Maanantaiaamuna tultiin klo 9 Vuosaaren satamaan ja siellä odotti poikkeuksellisen lämmin ilma, lähes 20 astetta. Satamasta ensimmäiseksi pöräytin Niinivirran rekkaterminaaliin lentokentän lähelle hakemaan kiinnitysliinoja, joita oli tarvittu kun Ducati rahdattiin Italiaan. Lupasivat lähettää ne paluukyydillä Suomeen. Sieltähän ne löytyivät kuten pitikin.

Terminaalista huristelin yhden pysäyksen taktiikalla Imatralle. Vähän piti aluspaitaa pistää nahkatakin alle koska oli jo aamusumua ilmaa viilentämässä. Perillä kotona olin kahden maissa, jossa heti tein sen tärkeimmän. No minkä? Tietysti pesin Ducatin!