10.8 Saariston rengastie

Kun aamusumu oli hälvennyt pakkasin tavarat pyörään ja läksin matkaan. Tähtäsin klo 10:10 lossille niinkuin näemmä moni muukin. Kutsun näitä losseiksi vaikka monet sanovat lautoiksi. Pisin kesti tunnin mutta muistutti ulkonäöltään ja palveluiltaan lähinnä Kyläniemen lossia. Sori taisi tuosta pisimmästä lossista saada kahvia, mutta lautta maksoikin 25 euroa. Muut olivat ilmaisia.

Saariston rengastie olisi paras ajaa polkupyörällä, mutta vie silloin useamman päivän.

Nyt elokuun puolessa välissä ei kulkijoita ole varmaan niin paljon kuin heinäkuussa, mutta kyllä lautat silti olivat aika täynnä. Tajusin vasta jälkikäteen että on hyvä startata heti aamusta jos ei meinaa yöpyä matkalla. Losseja on nimittäin yhteensä 8 kpl ja matkanteko on paljolti odottelemista. Minusta oli vähän hassua että on tehty tällainen rengastie. On saarelaisten kannalta vähän hankalaa kun pitää käyttää monta lossia. Voisi olla mantereelta suora pääsy saarille. No onhan tämä jonkinlainen turistikokemus ja näet miltä saaristo näyttää. Käytännössä ajat autojonossa muutaman kilometrin satamasta satamaan, odotat lossia, ajat lossilla ja toistat saman kahdeksaan kertaan.

Ajoin tuon pisimmän vaihtoehdon vastapäivään. Yhteensä 8 lossia.

Pari kertaa pääsin starttaamaan lossilta ekana joten oli oikein kiva ajella. Nauvo oli minusta paras. En ole nähnyt parempaa vierasvenesatamaa Suomessa. Pieni puinen hotelli, ravintolalaiva, useita rantaravintoloita, hiekkaranta, myyntikojuja ja iso turvallinen laituri veneille. Samalta alueelta lähtee myös yksi lautoista. Kaikki toteutettu hyvin ja viihtyisästi.

Yksi Nauvon vierasvenesataman ravintoloista.

Kun oli paljon pysähtelyjä ja joutoaikaa, tutustuin muihinkin motoristeihin ja pariin autolla liikkujaankin. . Kyseltyäni yhdeltä Turkulaiselta pariskunnalta varasin samalla ensimmäisen Airbnb -yöpymiseni Turusta. Aioin yöpyä siellä kaksi yötä kun lupasi koko seuraavaksi päiväksi sadetta. Paikka on Hotell Harriet. Siellä oli muutama hostel -tasoinen huone, joten saa nähdä mikä odottaa.

Leave a Reply