11.6 Motopark-Imatra

Juvan leirintäalueelta löytyi hyvä telttapaikka, vaikka itse alue ei olekkaan niin hieno kuin Sysmässä. Hintakin oli kympin suurempi. Kuitenkin myös täällä pääsi hyvin uimaan.

Olin Pieksämäeltä ostanut iltamakkarat ja aamupalat. Alueelta löytyi grillipaikka jossa joku työporukka oli jo sytyttänyt leiritulet. Siellä sitten illalla turistiin ja paisteltiin makkaroita.

Klo 03.20 järven peitti usva.
Tasaisella nurmella oli mukava keitellä aamupuurot aamu-uinnin jälkeen.

Aamulla pakkasin teltan kasaan ja suunnistin Motoparkkiin. Nostin pyörän keskituelle ja riisuin sen laukuista ja muista matkakamppeista. Otin myöskin peilit irti lainaamallani kuusiokoloavaimella. Radalla pitää peilit joko teipata tai sitten ottaa kokonaan irti ja olen todennut irroittamisen helpommaksi.

Ducati riisuttuna rata-ajoa varten

Sitten radalle. Sain pyöriä siellä ihan yksinäni sillä muut ajajat olivat tulossa vasta myöhemmin. Puoli tuntia riitti yhteen ajosessioon oikein hyvin ja pääsin taas kaarreajon makuun. Pääsuora on sen verran möykkyinen että mitään hirmu nopeuksia ei siinä tehnyt mieli ajella.

Olin ainut radalla, joten julistin itseni kilpailun voittajaksi.

Sitten suunta kohti kotia. Kävin kuitenkin ensin Juvalla Vehmaan kartanon teehuoneessa. Hieno paikka ja aukesi virallisesti remontin jälkeen vasta seuraavana päivänä, mutta pääsin kuitenkin sisälle vähän ennakkoon ihmettelemään. Sinne voisi Eijan kanssa mennä käymään joku päivä.

Reitti kotiin vei pitkin sitä kuuluisaa Sulkavan ja Puumalan mutkatietä. Olipa taas mukava ajella!

Leave a Reply