Ajettu reitti ilman alun Imatra-Hki -osuutta.

Moottoripyörällä ajettuja kilometrejä tuli kasaan 2800 km 9,5 päivässä. Varsinaisille ajopäiville tämä tarkoittaa 325 km/pv, mikä tuntui oikein sopivalta määrältä. Yritin väistellä sadekelejä ja siksi en joutunut ajamaan pidempiä aikoja sateessa (vähän tuuriakin kyllä oli).

Moottoripyörän kuskaus junalla oli mukava vaihtoehto sillä olin pirteänä pohjoisessa ajamaan niitä mukavampia pätkiä. Toisaalta jouduin aluksi ajamaan Helsinkiin mikä oli ihan väärään suuntaan. Näin tehtynä säästin yhden ajopäivän ja yöpymisen. Junassa oli hyvä nukkua. Hintaa junalipulle tuli 285 € omalla suihkullisella hytillä.

Lofoottien näkymät olivat odotetusti hienot, mutta maisemista nauttimista haittasi jatkuvasti toistuvat sadekuurot. Paikat joissa kävin olivat enimmäkseen turistivetoisia ja esim. kalastajia ja kalastussatamia en nähnyt. Manner Norja oli myös maisemiltaan hienoa seutua ja tiet hyväkuntoisia. Hintataso oli Norjan hotelleissa korkea 100 €+ / yö.

Olin varustautunut siihen että Ruotsin läpiajo on tylsää ja maisemat yksitoikkoisia. Itäosaltaan näin olikin. Kuitenkin länsiosa pohjois-Ruotsista oli hienoa erämaaseutua järvineen ja jylhine vuorineen. Muita liikkujia oli hyvin vähän ja ne olivat enimmäkseen keskittyneet tietyille levähdyspaikoille ja asuntoautoja.

Vähän arvelutti että mitäs jos tulee konerikko erämaaseudulla. Kuitenkin autoja silloin tällöin liikkui ja kännykkäverkkokin ilmeisesti toimi joten suurta ongelmaa tästä ei olisi ollut.

Edessä oli viimeinen etappi Joensuusta kotiin. Nopein tie olisi ajaa kutostietä, mutta se olisi liian mitäänsanomaton ja tylsä reitti. Siispä ajattelin ajaa tuntia pidemmän reitin Liperin ja Savonrannan kautta eli Pyhäselän länsipuolta. Ilma oli lämmin n. 21 ja puolipilvinen.

Pieni osuus tietä 471 osoittautui huonoksi valinnaksi sillä se oli täynnä routavaurioita ja siksi hyvin pomppuinen. Onneksi Multistradassa on pitkät joustot joten se nieli pomput paljon paremmin kuin edellinen moottoripyörä (VFR1200). Reitti kokonaisuutena oli hyvä valinta sillä tie oli sopivan mutkainen ja maalaisidylli kaunista.

Pysähdyin Savonrannassa kahvilla paikassa nimeltä Viking Cafe ja se tuntui olevan muidenkin motoristien suosiossa. Muuten mukava paikka mutta keittiö oli kiinni ja tarjoilut siksi kortilla sämpylät mukaan lukien.

Punkaharjulla Tuunaansaaren kohdalla on päätien varressa viehättävä kesäravintola. Ruokaa ja kahvipullia voi suositella, sillä yrittäjä ei tingi tarjoilujen laadusta.

Koska lounastaminen ei onnistunut Savonrannassa pysähdyin tutkimaan minulle uutta kohdetta Punkaharjun päätien varressa. Paikan nimi on Cafe Rantakivi. Se olikin oikein mukava paikka ja paljon suurempi kuin mitä ulkoa näytti. Kaikki kävijät tuntuivat ylistävän paikan ruokia ja kahvipullatkin olivat hyvä näköisiä. Söin gulassikeittoa mikä oli oikein maukasta. Sinne pitää mennä toistekin. On vain kesäkuukausina auki.

Kotona ollaan taas ja nyt tiedetään millaista on Lofooteilla!

Vatsa täynnä ajoin kotiin ja olin kotipihalla kolmen maissa yhtä mieleenpainuvaa reissua rikkaampana.

Yö meni hyvin, kun irroitin jääkaapin seinästä. Se piti tauotta ääntä ja lykkäsi kuumaa ilmaa pieneen mökkiin vaikka tuuletusikkuna oli auki. Yöllä oli satanut koska Ducatin penkki oli märkä. Aamu oli lämmin ja kostea, mutta ei enää satanut. Keittelin aamupuurot Trangialla ja pakkailin sivulaukut tuttuun tapaan.

Reitin suunnittelun olin jättänyt aamuun joten se vei aikansa, koska ainut toimiva internet paikka oli respamökin terassilla. Aikaa touhuiluihin meni siksi hieman totuttua enemmän mutta pääsin kuitenkin kymmenen maissa jo liikenteeseen. Tein naviin reitin nopeimmasta poiketen Kuhmon ja Lieksan kautta. Michelinin kartta oli merkinnyt osia siitä vihreällä, joka tarkoitti että maisemien pitäisi olla kohdallaan.

Suomussalmen kirkonkylällä on alkuperäisessä kunnossa oleva baari jossa Ilmari Kiannolla oli kantapöytä.

Kävin lähtiessä katsomassa Suomussalmen kirkonkylällä vanhaa baaria, joka on ollut Ilmari Kiannon mielipaikka ja jossa hänellä oli kantapöytä.

Suunta oli kohti Joensuuta, joka olisi mukavan päivämatkan mitta. Tie oli hyväkuntoinen ja hyvin hiljainen. Nopeusrajoitus oli pääosin 80, mutta päästelin vähän yli satasta, koska muita ei juurikaan näkynyt. Lounasbreikin pidin Kuhmon Nesteellä . Siellä oli monta muutakin motoristia (ja ruokakin ok). He kertoivat että Lieksassa on paikallisten kokoontumisajo nimeltä “Sudenajo”.

Lieksan moottoripyöräkerholla oli menossa kokoontumisajo “Sudenajo”.

Päätin pyörähtää siellä mutta meno oli aika rauhallista, joten jatkoin matkaa.

Joensuussa ajattelin katsastaa Linnunlahden leirintäalueen, koska teki mieli uimaan. Ilma oli nimittäin kostea ja lämmöt 22 astetta. Siellä olevat mökit olivat uusia ja pyysivät niistä satkun. Kun 84 eurolla sain keskustan uudesta Cumuluksesta 130 euron huoneen, meninkin Cumulukseen.

Joensuun satamassa soitti paikallinen bändi. Se sai kosteasta ilmasta huolimatta porukan liikkeelle. Kuvanottohetkellä on tosin vielä rauhallista.

Oli lauantai-ilta ja satamassa soitti paikallinen bändi mukavaa blues-rockia.

Olen jo pidempaan suunnitellut että pitäisi käydä tutustumassa Raatteen tien museoon. Nyt kun olen sen verran pohjoisessa että siellä käynti ei tee suurta mutkaa suunnistin sinne.

Raatteen tie eli Raatteen Portti sijaitsee Suomussalmella Oulun korkeudella, mutta itärajalla. Se menee neljältä kiinni, joten ajattelin lähteä heti aamusta niin ehtii paremmin. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen joten lämpökerrastoa ei tarvinnut.

Lapin tiet ovat suoria. Vai ollaanko vielä Kainuussa?

Venäjän ja Suomen yhteistyössä tekemä muistomerkki Raatteen tiellä kaatuneille 9-15000 sotilaalle. Jokaiselle yksi kivi.

Itse Raatteen Portin näyttely osoittautui vaatimattomaksi, mutta kun ajoin Raatteen tien päähän rajapyykille siellä oli jatkosodan museo niin se olikin mielenkiintoinen. Mielenkiintoinen minulle uusi tieto oli että Neuvostoliiton sotilaat olivat pääosin Ukrainalaisia. Heidät oli pakkoliitetty armeijaan ja eivät olisi halunneet taistella Suomea vastaan. Aluksi he valloittivat puolet Puolaa ja sitten oli suunnitelma tehdä sama Suomelle. Kävi kuitenkin toisin mikä määritteli historian erilaiseksi kuin esimerkiksi Baltian mailla. Syntyi käsite “Talvisodan henki”.

Raatteen tien muistomerkki.

Museon pitäjä tuntui tietävän aiheesta runsaasti (ja oli myös kiinnostunut) sekä asekalusto oli vapaasti hypisteltävissä. Kun olin riittävästi tutkinut erilaisia muistomerkkejä oli aika katsoa yöpaikkaa. Päädyin leirintäaluemökkiin Kangasjoki Campingissä Pudasjärvellä. Se oli vaatimaton leirintäalue mökkeineen jonka reunamilla virtasi pieni joki.

Saunoin tunnelmallisessa vanhan hyvän ajan saunassa.

Pyysin lämmittämään joen varrella olevan tunnelmallisen ja perinteisen saunan. Saunan jälkeen kokkailin vielä trangialla sapuskaa mökin kuistilla. Kyllä maistui!

Seuraavaksi ajattelin suunnistaa Ouluun ja jättää Ruotsin maan taakse. Pääsee taas käyttämään tuttuja Euroja eikä tarvitse turvautua vain pankkikorttiin. Jotenkin ei ole mitään tuntumaa siihen paljonko rahaa kuluu kun ei ole käteistä.

Matkaa on vähän alta 300 kilometriä joten ei tarvinnut startata kovinkaan kiireellä. Pakkasin laukut aamulla kaikessa rauhassa ja täräytin Ducatin tuttuun malliin parkkihallissa käyntiin. Matalan murinan siivittämänä syöksähdimme matkaan.

Tie kulki Perämeren rantaa mukaillen mutta sen verran kaukana että en kertaakaan merta nähnyt, vain matalakasvuista metsää. Tie oli suoraa ja joutuisaa mutta hyvin tylsää. Matka kuitenkin joutui.

Päätin etsiä vähän edullisemman hotellin joten hylkäsin kaksi ensimmäistä liian kalliina. Majoituin sitten Best Western Apolloon, johon sai vielä motoristialennuksen.

Oulussa oli taiteiden yö ja paljon porukkaa liikkeellä.

Oli runonlausuntaa, tanssia, musiikkiesityksiä jne.

Oulussa olikin kaikki lähteneet liikkeelle, sillä oli Oulun taiteiden yö. Joka kadunkulmassa oli esitys menossa ja porukkaa oli paljon sillä ilta oli pilvetön ja lämmin.

Nyt on kiire. Sääennuste sanoo että kahdesta eteenpäin sataa ja runsaasti. Siispä sain pinnisteltyä niin että pääsin matkaan jo 7:30. Määränpää ei ollut tiedossa mutta kohti itää Ruotsiin. Reitti vei ensin 20 km etelään ja sen jälkeen kohti itää.

Tie kulki jokilaaksoa pitkin ja ympärillä oli jylhiä vuoria.

Maisema oli vuoristoinen ja tie hyväpintainen.

Maisema veti hiljaiseksi. Ei mitään katsoi mihin suuntaan tahansa.

Vähän rajan jälkeen noustiin 740 metriin ja kaikki puut loppuivat. Lämpötila oli 11 astetta ja pieni tuuli pilvisen sään ohella teki ilman koleaksi. Matkalla oli huilipaikoilla asuntoautoja. Ilmeisesti vielä nukkumassa koska ei näkynyt liikettä.

Vähä vähältä puusto lisääntyi ja muuttui Lapin vaivaiskoivuiksi ja edelleen kuusimetsäksi. Mentiin Pieljekaisen kansallispuiston halki. Saatoin ajaa tunnin eikä näkynyt kuin ehkä viis autoa ja niistäkin yksi oli poliisi. Ei näemmä ollut kiinnostunut minun tasaisesta 20 km nopeusylityksestä. Näillä liikennemäärillä ei juuri poliisien sakkokiintiöitä täytetä. Tuntui siltä että tänne jos kone hyytyy niin pitkä matka on korjaamolle. Tunne oli turha sillä Ducati murisi luotettavasti tunnista toiseen.

Poroja oli syytä varoa, vaikka ei ne ryntäilekään tien yli kuten hirvet.

Ja olihan tietysti niitä poroja joita piti varoa. Niitä näki vähän väliä.

Näillä nurkilla on mielenkiintoinen tapa ohjata liikennettä asfalttitöiden yhteydessä. On liikennevalo, joka pysäyttää toisen puolen liikenteen. Sitten on vilkkuvaloilla varustettu auto joka vetää letkan valolta toiselle. Tekee sitten uukkarin valojen kohdalla ja jatkaa toisen puolen kaistaa. Ei ainakaan pääse kaahailemaan.

Paikannimet ovat ilmeisesti saamelaisperää; kuten Arjeblog ja Suddesjaur. Pysähdyin Arjeblog’iin varhaiselle lounaalle. Kahvilan pitäjä ihmetteli miten hyvin suomalaiset puhuivat ruotsia. Sanoin että on pakko koulussa lukea. Kysyi sitten että miksi. Selitä siinä sitten kun ei itsekään moista ymmärrä.

Päätin jatkaa Luleå’n koska matkalla ei paljon muitakaan vaihtoehtoja ollut. Pääsin perille ilman kastumista ja varasin yön Comfort hotel Arcticista.

Illalla kävin ihmettelemässä kulttuurieroja. Olisin halunnut juoda kaljan jossakin peruspubissa pikän ajomatkan päätteeksi. Kaupunki on kohtuu iso mutta olutkuppiloita ei ole missään. On kyllä partureita, hienoja ruokaravintoloita ja kahviloita yms. Piti oikein kysyä ja löytyihän se viimein, mutta vähän syrjemmältä.

Aamulla oli ohjelmassa siirtyminen 8:15 laivalla Lofoottien niemimaalta manner Norjan puolelle Skutvik’iin. Lauttamatka kestää kolme tuntia. Matkalla käydään yhdellä saarella, joka pidentää aikaa.

Illalla olin laittanut sähköisen ohjauslukon päälle ja kun irroitin sen vähän huolimattomasti tuli mittaristoon virheilmoitus. Onneksi se kuitenkin kuittautui vähän ajan päästä itse pois, mutta ehti jo saada aikaan muutamaksi minuutiksi hämmennystä sillä piti ehtiä lautalle.

Skutvikin satamassa käynnistin Ducatin toiveikkaana, sillä ilma oli aurinkoinen ja lämpötila 11-14 astetta, mikä on erinomainen ajelusää.

Another day at the paradise.

Päivä osoittautui tämän reissun tähän asti parhaaksi. Maisemat olivat henkeäsalpaavia; mutkainen hyväpintainen tie poimuili vuorten välissä olevien metsäjärvien rannoilla ja syleillen jylhien vuonojen rantoja.

Kyllä tätä on ilo päästellä. Ei vaan tiedä pitäisikö ihastella maisemia vai nauttia hienosta mutkatieajosta.

Auringonpaiste valaisi lumihuippuisia vuoria ja kiilloitti märkien kallioisten vuorten rinteitä. Matka vaan ei tahtonut joutua sillä vähän väliä piti pysähtyä kuvaamaan (ajatuksena; tämä näkymä pitää näyttää kotijoukoillekin). Tuntui siltä että olen yksin jylhien maisemien kanssa sillä ainoastaan silloin tällöin tuli auto vastaan.

Kolmen jälkeen alkoi tuntua siltä että voisi katsoa yöpaikkaa. Pysähdyin Rognaniin joka on Saltdal -vuonon pohjimmainen nurkka. Sain Rognan Hotellista hyvä tarjouksen ja asettauduin taloksi.

Pojat saivat pääasiassa makrillia, mutta myös seitä, silliä ja turskaa. Jopa 4 kalaa yhdellä heitolla!

Illalla kävin seuraamassa paikallisten poikien kalastusta laiturilla. Ylös nousi makrillia, mutta myös silliä, seitä ja turskaa.