Päätettiinkin olla sitten hotellissa myös toinen yö. Hotellin aamiainen oli yksi parhaimpia hotelliaamiaisia mitä olen syönyt. Oli mm. kone joka puristi tuoretta appelsiinimehua, 11 erilaista juustoa, erilaisia omeletteja ja munia, pöydällinen eri makuisia shotteja, kahvia joka lähtöön, kalapöytä jne.

Aamiaisen jälkeen suunnattiin sille Silsanden -biitsille koska ilma oli hieno ja aurinkoinen, . Auton parkkipaikalta oli vielä reipas kävelymatka itse rannalle, joten nyt voitiin mainostaa että käytiin oikein vaeltamassa.

Oltiinkin ensimmäiset rannalla vaikka myöhemmin tulikin muuta porukkaa. P kävi kahlailemassa kirkkaassa hienohiekkaisessa vedessä, mutta ei uinut, koska sitten suolavettä on hankala huuhtoa pois. Vesi oli arviolta 18 asteista joten oli aivan uimakelpoista. Paikka oli kaunis suojaisa lahti kallioiden välissä ja melko matalaa, mutta uimasyvyyttäkin olisi ollut. Vesi oli puhdasta ja hyvin kirkasta. Jokunen kirkasvetinen puro laski lahteen.

Kun aikamme ihmeteltiin muiden rantaelämää suuntasimme eteenpäin Henningsværiin.Tie sinne oli kapea ja meni pitkin rantakallioita. Suurin osa tiestä oli vain yhden ajettavaa mikä tarkoitti sitä että jos joku tuli vastaan niin piti passata kohtaaminen levityksen kohdalle.

Perille mennessä oli vielä kaksi yhden ajettavaa siltaakin. Käytiin myös saaren perällä ihmettelemässä sitä kuuluisaa kallioluodolle tehtyä jalkapallokenttää, josta on mieleenpainuvia ilmakuvia jossakin nähnyt. Lounaaksi syötiin turskaa ja ruijan pallasta, jotka maistuivat oikeinkin hyvälle.

Sitten oli ohjelmassa siirtyminen itse Lofoottien saariryhmän puolelle. Matkalla oli noin sata siltaa ja tunnelia. Kerran mentiin vuonon alikin. Linnuntietä olisi päässyt nopsaan mutta aikaa kului kun piti kierrellä vuonoja ja saaria rantoja pitkin. Riippusillat olivat komeita. Sadekuuroja tuli tämän tästä. Maisemat olivat kuitenkin niin hienot ettei matka tahtonut joutua ollenkaan kun piti välillä pysähtyä kuvailemaan.

Hotelli oli varattu vuonna 2021 valmistuneesta Thon Hotels Svolvær’sta.

Lounas meni vähän myöhäiseksi kun ei oikein löytynyt sopivaa paikkaa matkan varrelta. Perillä kuitenkin saatiin lounasta läheisen hotellin terassilta, joka kuittasi viiveen oikein mukavasti. Pöytä oli Svolvarin satamalaiturilta, joten näköalat olivat kohdallaan.

Lounaan jälkeen jututettiin ravintolan slovakialaisia tarjoilijoita ja kyseltiin hyviä biitsejä. Seuraavaksi päiväksi lupasi nimittäin oikein hyviä ilmoja. Sanoivat että lähellä on saari nimeltä Skrova, jossa on ihan Tahiti -fiilikset. Paikka vaikutti kuitenkin vähän hankalalta koska lauttoja kulki harvakseen ja siellä olisi pitänyt olla koko päivä. Henningsværiin mennessä matkan varrella on myös yksi lupaavan tuntuinen paikka nimeltä “Silsanden”, joten ehkä suuntaamme sitten sinne.

Illalla bongattiin hotellin vierestä yksi ihan karsean kokoinen purjevene. Pituutta oli 38 metriä ja leveyttäkin yli 8 metriä. Oli mallia 2008 ja vaihtanut omistajaa joku vuosi sitten 6,9 miljoonalla eurolla. Ulkonäöstä ja tiikeistä päätellen siihen on tehty ihan taydellinen remontti, sillä alkuperäinen runko on ollut tummansininen.

Kun ajeltiin hotelliin niin huomattiin että vieressä on edullisen näköinen taikkuravintola. Siispä sinne syömään.

Kun myöhemmin mentiin istumaan iltaa hotellin ravintolaan niin se olikin aika täynnä. . Jotenkin tuli kuitenkin mieleen että homma ei ollut kovin tehokasta, koska pöytiä oli vapaana vaikka ravintolan väitettiin olevan täysi. No ei se meitä hirveästi häirinnyt vaan oli hauskaa jutustella biljardipöydän ympärillä istuskelevien tyyppien kanssa minkälaista on asua Kiirunan tapaisessa kaivoskaupungissa.

Nykyään näyttää olevan muodissa maalata kaikki seinät ja katot mustiksi ja sitten tehokkailla ledellä hoitaa valaistus. Ei ole oikein minun mieleen koska rasittaa silmiä. Mutta kyllä siihenkin tottui kun otti vähän viiniä.

Koska meillä oli runsaasti aikaa, mnetiin aamulla hotellin kuntosalille. Narvik’iin oli nimittäin aika lyhyt matka eikä siksi ollut syytä pitää turhaa kiirettä. Enpä ole ennen nähnyt niin hyvin varustettua kuntosalia hotellissa. Olisikohan niin että kun keskustaa siirretään niin hotelli oli ostanut kolmen kuntosalin laitteet, koska niin paljon vehkeitä oli. Kuitenkin itse tila kellarissa oli lokeroinen ja aika ahdas mikä vähän laski pisteitä.

Sitten ei kun keula kohti Narvikkia. Vähän pyörähdettiin kuitenkin Kiirunan ympäri ensin. Uusi keskusta oli vielä kesken, mutta siitä tulee hieno ja moderni (jos sellaisesta tykkää). Vanhaa keskustaa olialettu purkaa ja osa taloista oli jo tyhjillään. Projekti on massiivinen kun koko kaupungin keskusta siirretään. Olisi myös voinut mennä kaivoskierrokselle, mutta siirtyminen sata metriä maan alle ei oikein jaksanut innostaa.

Koko matkan sateli Norjaan rajalle asti. Maisemat olivat vaikuttavia, jylhiä ja karuja. P yritti ottaa kuvia talteen sen minkä sateelta onnistui. Norjan rajalla maisema vähän muuttui. Ei ollut enää puita vaan pieniä lampia ja jokunen mökki rinteessä. Sadekin loppui.

Kolmen maissa tultiin hotellille, joka oli buukattu Scandik Narvik‘sta. Vähän fiiliksiä vei kun pitkän reissun jälkeen ei saanut sitä perinteistä kaljaa aulabaarista. Limpparia vain. Käskivät marssia ulos etsimään toista olutpaikkaa. Ai ai nyt putoaa pisteet hotelliarvostelusta.

Illalla syötiin yhdessäOulun nepalilaisessä ravintolassa, jota Tripadvisor piti hyvänä. Ihan hyvää se olikin. Sitten lompsittiin rantaan ja otettiin pakolliset kuvat toripoliisin kainalossa kauppatorilla. Porukkaa oli paljon liikkeellä olihan perjantai-ilta. Oulussa riittää muutenkin ravintoloita erityisesti kauppatorin nurkilla ja sille johtavilla kaduilla.

Aamiaisella jutusteltiin tavattiin yksi saksalainen kaveri, joka oli ollut samoissa kiväärikisoissa Limingalla. Hän piti tapahtumaa onnistuneena mutta mietiskeli että sitä on vähän vaikea ulkopuolisen katsojan seurata. Ammuntaa voi kyllä seurata, mutta ei oikein pysy kärryillä kuka oli voittamassa kuka häviöllä. Haasteena jutustelussa oli myös se että P halusi treenata saksan kieltä samalla.

Sitten tankki tayteen ja kohti Kiirunaa. Navigaattori vei meidät rajan yli Ylitornion kohdalla. Sinne on Oulusta vielä yllättävän pitkä matka luulisi että lähellähän tuo on.

Sadepilvet roikkuivat uhkaavasti ja Ruotsin puolella alkoikin jo sataa. Ensin ajeteltiin syödä että syödään rajanylityksen jälkeen, mutta kun käytiin kyselemässä niin olivat vasta selvinneet aamiaisesta. Unohdettiin että meillähän on tunnin aikaero. No löydettiin sitten onneksi yksi mukava paikka Över Kalix’sta.

Kiirunasta olimme buukanneet Best Western Arctic Eden -hotellin. Booking.com mainosti että se on keskustasta vain 600 metriä. Sitten oli yllätys että sijainti olikin 10 minuutin ajomatkan päässä keskustasta. Tunsimme itsemme huijatuksi kunnes respassa kertoivat että näin aiemmin olikin. Nyt keskustaa on siirretty 3 km. Kaivos on saanut aikaan sen että maa on alkanut pettää ja päättivät että on halvempaa siirtää kaupungin koko keskusta kuin lopettaa malmin louhinta. Kirkon torni on jo siirretty ja seuraavaksi siirtävät itse kirkon ja vielä kokonaisena. Sitä varten on jo tiet ja sillat siloiteltu ja levitetty. Projekti maksaa 4 miljardia euroa. Uskomatonta.

Kaivos on täällä merkittävä työnantaja. Kuulemma 90 % Euroopan raudasta louhitaan täältä. Kaikki toiminta taitaa mennä kaivoksen ehdoilla. Päälle päin ei onneksi louhintaa huomaa sillä kaikki tehdään maan alla. Tiet ovat hienossa kunnossa ja Kiirunassa on lentokenttä sekä rautatie. Pitkiä malmijunia kulkee vähän väliä.

Startattiin tällä kertaa Puumalasta mökiltä. Haettiin Eijan kamera ja matkakin lyheni mukavasti tunnilla. Reissuun päästiin jo 7:15 mikä on nykyisin aika hyvä saavutus. Aamiaista ajateltiin syödä vasta Juvan ABC:llä mikä oli nopean startin salaisuus.

Ilma oli hieno ja liikenne vähäinen vaikka oli perjantai. Iisalmessa lounastettiin yhdessä keskustan buffet-paikassa sillä valitettavasti Eijan katsoma panimoravintola aukesi vasta klo 12.

Ruuan jälkeen syötettiin naviin kohteeksi Liminka, jossa oli jo viikon ollut practical kivääriammunnan MM-kilpailut. Siellä on myös Lappeenrantalaisia seurakavereita kilpailemassa ja ajateltiin käydä siellä onnea toivottamassa.

Kilpailupaikka oli puitteeltaan ihan uskomaton. Alue oli todella laaja ja kaikki paikat eivät olleet edes käytössä. Kilpailijoita oli yli 800 ihan joka maailman kolkasta. Bongattiin myös USA:n Jerry Miculek, jonka tuntevat varmasti maailman kaikki pistooliampujat. 70-kymppinen mies jolla on paljon maailmanmestaruuksia.

Aikamme ihmeteltiin ja suunnattiin sitten Oulun hotelliin. Eija oli buukannut Scandic Stationin jo valmiiksi ennen lähtöä.