Hieman kova oli peti, mutta aamu kuitenkin koitti. Tosin vähän viieän oloisena. Päätettiin käydä tutkimassa Nikolaiviertel, jota mainostettiin sinä perinteisempänä Berliininä.

Otettiin oikein päiväliput junaan niin päästiin liikkumaan helpommin. Jonkun verran tallaamista se vaati, mutta ei liikaa vaikka tuuli olisikin voinut olla lämpimämpi. Lämmöt pyörivät päivän mittaan jossain 10-12 asteen korvissa, mutta aurinko paistoi.

Nikolaiviertelistä löytyikin oikein mukavan näköisiä ja enemmän perinteisiä, saksalaistyylisiä pikkupaikkoja. Sitten oli sellainen villin näköinen mesta nimeltä Wilde Matilde, jonka teema oli sirkus. Siellä esiintyi kuulemma pari kertaa viikossa sirkustaiteilijoita. P yritti yllyttää tarjoilijaa näyttämään miten pääsee tangolle, mutta ei se suostunut.

Kierreltiin viileän tuntuisessa kelissä ja pitihän siitä kuuluisasta TV-tornistakin ottaa kuva. Kamerassa oli päällä teleobjektiivi, joten kuvasta ei tullut ihan niin perinteinen.

Takaisin hotelliin suunnistettiin päärautatieaseman kautta. Ajateltiin että siitä vain vaihdetaan maanalaisesta lähijunaan. Ei ollutkaan niin helppoa. Asema on järkyttävän suuri. Junia liikkuu varmaan neljällä eri tasolla joka ilmansuuntaan. Vihdoin löydettiin oikea taso ja juna. Sitten viime hetkessä hypättiin pois kun huomattiin että menee väärään suuntaan. No päästiin kuitenkin perille.

Vähän huilailtiin hotskissa ja sitten lähdettiin iltapalalle. Aika läheltä löytyi italialainen Osteria Mare, jossa oli aivan mahdottoman hyvää ruokaa.

Tänään pääsimme vähän myöhemmin matkaan. Aikaa tuhraantui kun varasimme Finnlinesille paluulautan maanantaiaamuksi 22.4.

Päätimme jättää tänään Puolan taaksemme ja suunnata Berliiniin. Edellinen kokemus oli se että Berliini on hieno kaupunki, mutta aivan liikaa turisteja ja jotenkin se aitouden tunne puuttui. Siispä päätimme antaa Berliinille vielä toisen mahdollisuuden ja olla siellä kaksi yötä. Yöpaikan varasimme vähän rauhallisemmalta paikalta Ku’Dammilta hotellista Ku’Damm 101. Keli näytti hieman sateiselta joten P oli huolissaan juuri pestystä Alfasta.

Puolan motarit olivat täynnä rekkoja, mutta ne pysyttelivät yleensä oikealla kaistalla kunnes joku päätti tukkia ohituskaistan ja sai aikaan pitkän jonon. Nopeusrajoitus oli pääsääntöisesti 110 km/h mutta hyväpintaisilla oli 140 km/h. Rajoitus oli kuitenkin aika ohjeellinen sillä autot ajoivat lähinnä sitä nopeutta kun tuntui sopivalta. Meillä se oli 130-150 km/h.

Motarille oli tehty paljon eläimille tehtyjä siltoja ja muuten tienvierustat oli aidattu verkolla. Ympäröivä maasto oli Puolassa metsää kun Saksan puolella moottoriteitä reunusti rypsipelto. Ilmeisesti metsässä piilotteli paljon villieläimiä(?).

Matka joutui ja ilma kirkastui. Sitten jo hurautettiin Saksan rajan yli. Maisemassa ero ei juuri näkynyt.

Päätettiin käydä tutustumassa Puolaan. Wroclawia on kehuttu ja se oli sopivan matkan päässä joten suunnistimme sinne. Motarilla oli Puolaan menossa enemmän rekkoja kuin henkilöautoja eli hirveesti. Onneksi ei kuitenkaan juututtu ruuhkaan ja matkaa hidasti ainoastaan se että joku rekoista päätti lähteä ohitukseen ja aina tietenkin ylämäessä.

Hotelliksi valkkasimme DB Hotel Wroclawin. Se on vähän syrjempänä mutta eiköhän sitä jotenkin keskustaan pääse. Hotellin ikkunasta huomasin että vieressä on autopesula ja ajattelin käydä kysymässä mitä pesu maksaisi. Alfa oli nimittäin päässyt pahasti pölyyntymään koska joutui olemaan edellisen yön taivas’alla.

Pesu oli perusteellinen. Ensin liottimella, huuhtelu, shamppoolla, huuhtelu ja sitten kuivaus. Myös ovien välit kuurattiin.

Kun arvelin että homma on selvä niin kiilloitettiin vielä vanteet ja renkaat.

Ja koko homma kustansi 15 euroa. Hinta selvitettiin hiekkaan piirtämällä kun ei löytynyt yhteistä kieltä.

Sitten keskustaa tutkimaan. Eija tilasi taksin vanhana konkarina Boltilla joka maksoi vain viisi euroa ja oli paikalla kahdessa minuutissa. Keskustassa oli iso väljä kävelyaukio, pari komeaa kirkkoa ja muutakin nähtävää, joten kuvauskohteita riitti. Valitettavasti kävi vähän kylmä tuuli, joten piti ryhtyä etsimään ruokapaikkaa.

Käytiin syömässä paikallista ruokaa, joka oli ihan ok, mutta P ei oikein syttynyt. Jälkiruuaksi tilattiin Slivovits luumusnapsit. Ihmeteltiin että nyt on muuten vahvaa. Kysyttiin tarjoilijalta, joka sanoi että se on yleensä 55 tai 75 prosenttista. Tällä kertaa oli vain 55. Huh!

Tallattiin joen rantaan koska Wroclaw on kuuluisa kaupunkia halkovista joista sekä niitä ylittävistä silloista.

Aamu alkoi tihkusateisena. Sääsetä sanoi että matalapaine valtaa alaa ja lämmöt putoavat 25 ->13 asteeseen. Ja koko viikon kestää. Ei kuitenkaan ihan kuten Suomessa, jossa on näemmä nollan tienoilla kelit. Surullisinta on että Alfa Romeo saattaa likaantua.

Muutama pisara satoi lähtiessä, mutta sitten ilma kirkastui ja perillä olikin jo oikein mainio keli. Matkalla piti ottaa pari kuvaa rapsipelloista, joita retkellämme tuntui riittävän.

Meissen on kuuluisa euroopan vanhimmasta porsliinitehtaasta joka on näemmä vielä toiminnassakin. Lisäksi siellä on hieno linna, johon avautui upea näkymä hotellimme pihalta.

Vuokrasimme hotellilta pyörät, koska nähtävyydet ovat toisella puolella jokea sekä porsliinitehtaaseenkin on pikku matka. Ajattelimme käydä siellä kun nyt täällä ollaan.

Porsliinitehtaan myymälässä oli paljon tehtaan tuotteita. Ovat käsin tehtyjä saksalaisella työvoimalla ja se kyllä näkyi hinnoissa. Aivan järkyttävän kalliita ja tyyli oli kaukana skandinaavisesta.

Aulassa oli paikka jossa sai itsensä kuvautettua.

Pyörähdimme Heidelbergin jokimaisemia ihastelemassa ja suuntasimme sitten Bambergiin. Varasimme jo valmiiksi yöpaikan Hotel Weierich‘sta, joka vaikutti lupaavalta ja oli kohtuuhintainen.

Päivä alkoi aurinkoisena. Meillä on ollut tuuria säiden suhteen sillä ei ole satanut ja nytkin viime päivät on lämpötila ollut 23-25. Lounastimme matkalla Neckarsulmissa koska emme innostuneet tällä kertaa moottoritiepaikoista.

Bambergin yöpäikka osoittautui onnistuneeksi. Itse kaupunki on mukavan kokoinen ja keskustassa riittää ihmettelemistä ja se on myös Unescon perintökohde. Bamberg’ia kutsutaan Saksan pikkuvenetsiaksi.

Keskustassa on pienellä alueella monta siltaa ja koskea ja joka välissä pieniä ravintoloita ja kahviloita. Kuitenkin turistien määrä on kohtuullinen eikä samanlaista väen paljoutta ole kuten Hiedelbergissa.

Kaupungissa on iso näyttävä kirkko sekä aukioilla mielenkiintoisen näköisiä patsaita ja taloissa vanhoja seinämaalauksia.

Päätettiin jättää Ranska väliin ja mennäkin Heidelbergiin.

Mosel on kuitenkin sen verran hieno paikka että ajettiin eräälle näköalapaikalle joka oli mutkateiden varrella. Saataisiin vähän maisemakuvia.

Jätettiin Alfa parkkiin ja tallottiin ylämäkeen reipas matka itse näköalatornille. Joo tuo lenkki oli vähän yllätys, mutta luontopolku oli oikein mukava ja sopiva kuntolenkki vehreässä metsämaisemassa.

Perillä odotti korkea puutorni johon Eija lähetettiin ylös ottamaan kuvia.

Sitten ajettiin aikamme Moselin rantaa ja lounastauon jälkeen syötettiin Wazeen kohteeksi Heidelberg, josta olimme varanneet hotelliksi Leonardo City Center -hotellin. Se on pienen matkan päässä vanhasta kaupunkista ja auton sai hyvin parkkiin. Ei ihan niin hyvä kuin oletettiin mutta sijainti oli kuitenkin lähellä.

Heidelbergin kävelykeskustassa olikin aika paljon porukkaa kun oli tuo viikonloppukin. Taitaa olla ainakin saksalaisille suosittu turistikohde.

Kaupunkipäivä Trierissä.

Hotellin takapihan kautta pääsi oikaisemaan Trierin kävelykadulle. Oli niin vihreän näköinen puisto että piti ikuistaa filmille. Täällä on muuten ihan tajuttoman isoja ja vanhan näköisiä lehtipuita keskustassa.

Ensimmäiseksi parturiin kun en ole kymmeneen vuoteen käynyt. Oli kunnon ammattilaisen otteet. Homma oli valmis muutamassa minuutissa ja hienoa jälkeä tuli.

Kaikenlaisia patsaita löytyi. Tässä esitellään erilaisia käsityöläisammatteja.

Koska oli perjantai-ilta niin liikettä oli tavallista enemmän.

Hyvän ruuan jälkeen kuulemma kuuluu ottaa snapsi niin ruoka sulaa paremmin. Mikäpäs siinä, maassa maan tavalla.