7.9 Alba – Milano

Niin se lähti viimeinen ajopäivä käyntiin. Huomenna istuttaisiin jo Helsingin koneessa ja pyörä jäisi Niinivirran kuskattavaksi Milanosta Vantaalle.

Ilma oli taas upea eikä ihan niin kuuma kuin tähän asti eli 25 astetta. Matkaa Milanoon oli vain 130 kilsaa ja se viivasuoraa Italian motaria pitkin. Täällä taitaa olla tapana tehdä suoria teitä jos vain mahdollista. Minusta se ei ole oikein kiva sillä ajaessa vähän herpaantuu kun ei pääse yhtään kääntelemään.

Hotelliin päästiin jo puolenpäivän aikoihin. Oli valittu hotskiksi Best Western Hotel City. Mainostivat että 4 tähteä, mutta minusta hyvä kun kolme. Huoneessa oli voimakas pesuaineen tuoksu, joka saatiin onneksi koko päivän tuulettamalla aika hyvin pois. Lupasivat myös että on oma maanalainen parkki. No se löytyi kyllä mutta kahden korttelin päästä (pitää aamulla varata Hondan hakemiseen vähän aikaa ja laittaa se johonkin jalkakäytävälle väliaikaisesti parkkiin pakkauksen ajaksi).

Hotelli ei ole ihan keskustassa, mutta se oli meistä hyvä sillä ympäristössä on paljon normaalihintaisia kauppoja ja kuppiloita sekä vähän väljempää (talot eivät kyllä ole niin hienon näköisiä). Ei taideta mennä keskustaan nyt ollenkaan vaikka metroasema olisi ihan vieressa. Eija osti yhden kassin (mitenköhön se saadaan pyörän päällä kuskattua).

Viimeisellä aterialla Italiassa Il Carpaccio ravintolassa.

Viimeisellä aterialla Italiassa Il Carpaccio ravintolassa.

Illalla käytiin syömässä Il Carpaccio -ravintolassa, joka on testattu jo edellisillä reissuilla. Siellä on kyllä ihan mahtavaa ruokaa ja järkihintaan. Pieni paikka jossa henkilökunta on pääasiassa vanhoja herroja ja sitten yksi varmaan kasikymppinen nainen joka joskus tuo myös annoksen pöytään.  Ovat näemmä opetelleet muutaman sanan englantia sitten viime näkemän.

Kattauksetkin ovat Carpacciossa kohdallaan.

Kattauksetkin ovat Carpacciossa kohdallaan.

Aamulla pitäisi Niinivirran terminaalissa olla klo 9. Sitten sidotaan pyörä telineeseen kiinni ja otetaan tarpeelliset tavarat mukaan.

Rekkaterminaalista suunnistetaan taksilla Linaten kentälle ja Hesan kautta illaksi kotiin. Kätevää kun terminaali on samassa kaupungissa ja melko lähellä Linaten lentokenttää. Lentoaikataulu on sopiva ja suurta kiirettä ei ole.

 

6.9 Nizza – Alba (ITA)

Sitten taas liikkeelle ja pois pieniltä rantakaduilta. Kuitenkin ensin oli ihan pakko käydä Monte Carlossa, onhan se vain 20 km päässä ja matkan varrella.

Kovasti oli Monte Carlo turvonnut siitä kun kävin viimeksi yli 30 vuotta sitten. Asemakaava on vähintään erikoinen, sillä teitä risteili rinteessä eri tasoissa ja tunneleissa. Piti pari kertaa ihmetellä mistä pitäisi kääntyä jos haluaisi rantaan ihmettelemään loistojahteja. Myöskin Monte Carlon Casino oli hankalanpuoleinen löytää. Onneksi navi auttoi taas turistia pulassa ja tupsahdettiin oikealle tasolle ja suoraan Casinon eteen.

Monte Carlo ja osa sataman paatteja.

Monte Carlo ja osa sataman paatteja.

MonteCarlon kasino.

MonteCarlon kasino.

Casinon edessä oli kuin vahingossa yksi Lambourghini. Kiva tuo läpinäkyvä konepeitto, josta voi tutkia Lambon V12 konetta.

Casinon edessä oli kuin vahingossa yksi Lambourghini. Kiva tuo läpinäkyvä konepeitto, josta voi tutkia Lambon V12 konetta.

Tänään oli tarkoitus ajaa baanaa pitkin alkuosa eli Välimeren rannikkoa ja sitten kääntyä vuoristoon ja ajaa Alban pikkukaupunkiin Italiassa.

Kun oli aikamme ihmetelty ökypaatteja ja sitä kuuluisaa Kasinoa oli aika jatkaa matkaa. Motari kulki jouhevasti rantaa myötäillen ja tolppien nenässä. Aika korkealla mentiin, joten vähän rajoitti tuo korkeus huippunopeutta (pelottaa että tipahtaa).

Puolessa välissä käännyttiin sitten vuoristoon. Jonkin aikaa ajettiin vielä nelikaistaista ja sitten navi ohjasi meidät pienemmälle tielle. Miellyttävän näköistä maalaismaisematietä korkeiden kumpareiden huipulta toiselle. Sikäli erilaista että normaalisti tie kulkee kanjonista toiseen. Nyt mentiin huipulta toiselle.

Tultiin paikkaan nimeltä Montezemolo (korkeus 754 m). Siellä oli ihan pakko pysähtyä koska paikallisen kahvilan pihassa oli kymmeniä upeita moottoripyöriä. Kuskitkin olivat tähänastisesta poiketen täysissä nahkatamineissa. Ihan vahingossa oltiin näköjään saavuttu yhdelle kulmakunnan moottoripyöräilijöiden kokoontumispaikoista !

Montezemolon kahvilan edessä oli hienoja pääasiassa kyykkytyyppisiä uusia pyöriä.

Montezemolon kahvilan edessä oli hienoja pääasiassa kyykkytyyppisiä uusia pyöriä.

Kun ajettiin eteenpäin tuli vastaan yhtenään pyöriä joista osa veti kunnon nopeuksia mutkat polvi maassa. Oli tiekin kyllä kuin luotu tuohon; korkealla kumpuilevaa maastoa, vaihtelevia mutkia ja hyvä asfalttipinta. Perille Albaan saavuttaessa respa sanoi että vastaavia paikkoja on näillä nurkilla monta, Poliisi sakottaa mutta ei se paljon ajoon vaikuta.

Hotelliyö oli varattu paikasta nimeltä Hotel Langhe. Se on Alban laitamilla, mutta hotskista saatiin lainaksi polkupyörät, joilla fillaroitiin kylille ja käytiin syömässä yhdessä aito-italialaisessa osteriassa. Olisi vain pitänyt pumpata renkaisiin lisää ilmaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta muuten on että kylässä asuu n. 30 tuhatta asukasta, mutta sieltä löytyy useita Michelin tähden ravintoloita. Ehkä se ehkä kertoo jotakin ruokailukulttuurin tärkeydestä Italiassa. Kylä on kuuluisa mm. tryffeleistä ja naapurissa on myös Jyrki Sukulalla viinitila.

Kysyttiin oliko Sukula hotellinpitäjälle tuttu. Tottahan pikkukylässä tunsivat. Paikallisessa lehdessä oli ollut juttua Jyrkin rakennusprojektista. Jyrki oli ihmetellyt täkäläistä työrytmiä. Ensin ei tapahtunut mitään vaikka kuinka valitti. Sitten yht’äkkiä kaikki olikin valmista. Jotenkin voi hyvin uskoa.

5.9 Nizza

Päätettiin sitten jäädä tänne vielä toiseksi yöksi (oli vielä monta tutkimatonta kauppaa). Oli lämmin aurinkoinen päivä, mutta ei tuntunut yhtään niin kuumalta koska päällä ei ollut toista milliä paksua nahkapukua. Helppo palloilla välillä turistina varsinkaan kun ei ollut kiire minnekään.

Suunnistettiin biitsille. Aurinkotuoliviritys kahdelle olisi maksanut 48 ekeä, joten pihistettiin ja mentiin “vapaalle” puolelle. Leviteltiin pyyhkeet rannalle ja otettiin suulberia kuten kunnon turistien kuuluu. Teki sitten uimaan mieli mennä. Kukaan ei osaa arvata miten pienet, mutta kuitenkin hyvin pyöreät kivet hankaloittavat kävelyä paljain jaloin. Tunsin itseni ikälopuksi invalidiksi veteen suunnistaessa. Olisi pitänyt jostain hommata uimatossut tai ainakin ottaa mukaan ne sandaalit.

Vesi oli lämmintä, mutta veteen pääsy oli kivuliasta.

Vesi oli lämmintä, mutta veteen pääsy oli kivuliasta.

Hienoja patsaita oli viritelty sinne tänne.

Hienoja patsaita oli viritelty sinne tänne.

Eijan kypäräpuhelin lakkasi tänne tullessa toimimasta ja yritin sitä korjailla, mutta tuloksetta. On sitten jatkossa hiljaisempaa. Katsotaan saanko pelittämään sitten kotona.

Paikallinen Freddie Mercury.

Paikallinen Freddie Mercury.

Paikallisessa Hard Rock Cafe’ssa vietettiin Freddie Mercuryn syntymäpäivää ja kaikilla oli viikset. Myös naisilla. Ostettiin sieltä se reissun ainut t-paita P:lle. E osti jo St Tropez’sta.

Huomenna katsastetaan vielä Monte Carlo ja sitten vuorten yli Italian puolelle. Hienoa päästä välillä ajelemaan leppoisammille väljemmille teille rantabulevardien sijaan.

4.9 Saint Tropez – Nizza

Ja matka jatkui jälleen. Nyt oli suunta rantaa pitkin jo tuttuun paikkaan eli Nizzaan. Tuttuun sikäli että olin ollut siellä vast’ikään eli noin 35 vuotta sitten. Muistikuvat olivat vähän jo hämärtyneet, mutta sen muistin että rantatie oli ollut aika hikinen. Liikennettä oli ja rantatiethän eivät yleensä olleet mitään pääväyliä. Reittiä St Tropezista Nizzaan on kehuttu monessa kertomuksessa, joten rantaa pitkinhän sitä piti mennä jotta merimaisemat näkyvät. Välimatka ei ole kovin pitkä vain 130 km, mutta olin varustautunut jo ajatukseen että päivästä tulee pitkä ja hikinen.

Ensin pöräytimme pienen matka lahden toiselle puolelle eli itse St Tropez’n kylään. Oli muuten semmoinen paikka että ihan heti ei tule vastaan komeampia paatteja. Ulkomaan lippu näytti olevan kaikissa perässä. Oli englantia, hollantia ja saksaa.

Aikamme kummasteltiin menoa ja lähdettiin sitten ajelemaan kohti Nizzaa. Matkan varrella oli Cannes’in ja St Raphael’in kuuluisat kylät. Matkanteko oli tahmeata sillä autojono seisoi vähän päästä ja eteni vain hitaasti eteenpäin. Homma oli alkuun enemmänkin jonossa seisomista kuin ajamista. Yritin parhaani mukaan seurata skoottereiden perässä autojen välissä, mutta koska sivulaukut olivat leventämässä ja paljon massaa niin homma oli raskasta ja tarkkuutta vaativaa. Piti koko ajan kytätä ettei peilit häviä keneltäkään. Ei voinut rentoutua hetkeksikään jos meinasi että matka vähänkin taittui. Aloin ymmärtää sen että paikalliset käyttivät niin paljon skoottereita. Autolla ei olisi päässyt oikein mihinkään.

Hulppeat on maisemat tuolta ylhäältä.

Hulppeat on maisemat tuolta ylhäältä.

Matkalla oli runsaasti poukamia joissa oli hyvin hoidettuja hiekkarantoja ja tyylikkäitä jahteja parkissa.

Matkalla oli runsaasti poukamia joissa oli hyvin hoidettuja hiekkarantoja ja tyylikkäitä jahteja parkissa.

Pari kertaa pidettiin nestetankkaus ja syötiin jossain kylässä. Ruokapaikassa parkkeerasin yhden liikenteen jakajan keskelle, koska siellä oli jo yksi skootteri. Satuin näkemään lähellä poliisin joten kysyin että voiko tuo olla tuossa. Se vähän ihmetellen vastasi että onhan siinä tilaa. Suhtautuminen kaksipyöräisiin on hieman erilaista kuin kotosuomessa. Täällä kun on oikeasti autoja ja on järkevää käyttää kaikki liikenevä tila hyväksi jos siitä ei ole muille haittaa.

Taisi mennä 6 tuntia tuohon matkaan taukoineen ja valokuvaussessioineen. Huh, huh. 130 km:n ajaminen helteessä tuossa ruuhkassa on paljon rankempaa kuin 500 kilsaa baanaa.

Perillä Nizzassa löytyi varaamamme hotelli nimeltään Best Western Roosevelt. Illalla käytiin ihmettelemässä kylillä. Nizzan leveä rantabulevardi on viihtyisä ja siellä oli paljon kuntoilijoita iltapuhteina. Itse ranta on pyöreäksi hioitunutta kiveä, joka minusta on vaihteeksi mukavampi kuin hieno hiekka. Vesi pysyy kirkkaana ja ainoastaan rannalla käveleminen paljain jaloin on  vaivalloisempaa. Tai jos ihan rehellisiä ollaan niin tosi hankalaa ja jalkapohjia koski. Eli uimakengät olisivat olleet kova sana.

Nizzan rantabulevardi oli illalla hölkkääjien suosiossa.

Nizzan rantabulevardi oli illalla hölkkääjien suosiossa.

Rantatuoliyritykset ovat varanneet suurimman osan rannasta. Ei ollut noita vielä silloin ennen. Olen joskus 80 -luvun alussa interrailretkellä yöpynyt makuupussissa useita öitä tuolla rannalla. Nyt oli hyvin vaikea tunnistaa paikkaa mihin makuupaikka oli yöllä viritettynä. Silloin rannalla yöpyi paljon nuorisoa ja oli varsinainen hippitunnelma nuotioineen kaikkineen. Kiellettyä yöpyminen oli silloinkin. Poliisi kävi sitten aamuisin paloletkulla ruiskuttamassa rannan ja tyhjentämässä sen yöpyjistä. Nyt sitä nukuttiin hotellissa. Sitä se ikä teettää.

3.9 Portiragnes – St Tropez

Aamiaista sai vasta klo 8, mutta ajateltiin että ei se haittaa sillä St Tropez’n hotelliinkaan ei pääse ennen kolmea. Eiköhän sinne ehdi sopivasti sillä matkaa oli noin 400 km.

Posoteltiin lähes koko matka pitkin motaria, joten matka taittui. Liikennettä oli runsaasti, mutta kolme kaistaa veti hyvin. Vastaantulijoilla ei tosin ollut niin hyvä tuuri sillä niitä kiusattiin useamman kilometrin seisovalla jonolla. Lämpötila ehti matkan aikana nousta 29:ään, mutta putosi rannikolle tultaessa mukavasti 26:een asteeseen. Testasin myös lähtiessä hankkimaani viilentävää liiviä ja se antoi vähän lisämukavuutta.

Olimme kokemuksista viisastuneina varanneet hotskin jo valmiiksi St Tropez’n lahden taajamasta nimeltä Sainte Maxime. Hotelli oli Les Santolines. Asiallinen pieni hotelli kävelymatkan päässä taajamasta. Oli oma huonekohtainen terassi, 50 m uimarannasta ja hotellissa uima-allas. Ei hassumpi paikka.

Illalla lompsittiin kylälle, joka osoittautui hyvin eläväiseksi. Eli tarkoittaa suurta määrää ravintoloita ja myymälöitä. Taso (ja hinnat) olivat selkeästi korkeampia kuin Portiragnesissa mikä oli odotettua. Hintaero oli ehkä 30 %. Hiekkarantoja oli useampaan makuun, pieniä poukamia, leveä iso ranta sekä hotellimme kohdalla oleva pieni ranta, joka muista poiketen ei ollut hiekkaa vaan sormenpäänkokoista pyöreäksi hioitunutta kiveä. Tällaista on Välimeren tämän osan luonnonmukainen ranta. Jos on hienompaa hiekkaa niin se on tuotu muualta rekalla.

Eija päivittää Facea Sainte Maximen päärannan edustalla,

Eija päivittää Facea Sainte Maximen päärannan edustalla,

Kylän edustalla oli myös isohko marina täynnä veneitä.

Illalla oli kiva katsella paatteja Marinassa.

Illalla oli kiva katsella paatteja Marinassa.

Huomenna on tarkoitus ajaa kauniiksi kehuttu rantatie St Tropez’sta Nizzaan, mistä hotellin jo varasimmekin.

2.9 St-Girons – Portiragnes

Liikkeelle lähtiessä oli vielä viileätä (kun oltiin perillä rannikolla niin oli jo +33). Tarkoitus oli ajella maaseututeitä ja käydä matkalla tutustumassa Canal du Midi -kanavaan. Se kun on Unescon maailmanperintökohde.

Canal du Midi rakennettiin jo 1600 -luvulla yhdistämään Biskajanlahtea ja Välimerta. Ajateltiin että näin säästyisi monta purjehduspäivää (Espanjan kierto kesti kuukauden). Ei tarvitsisi kohdata vihamielisiä espanjalaisia ja alueella siihen aikaan liikkuneita merirosvoja. Rakentaminen kesti 12 vuotta ja siihen osallistui 12000 työntekijää. Se avattiin liikenteelle 1681. Rakentaminen kesti kuitenkin liian pitkään, aika ajoi kanavan ohi ja hyötypuoli jäi siksi vähäiseksi.

Nykyisin kapea ja ilmeikäs kanava kulkee Touloisesta Beziers’iin ja toimii lähinnä turistien kanavaveneilykohteena. Käyttäjistä 80 % on ulkolaisia; saksalaisia, sveitsiläisiä ja brittejä. Kanavalta voi vuokrata jokilaivan joko kipparilla tai ilman. Joella on myös ravintolalaivoja ja hotelleja.

Canal du Midi menee leppoisasti lounasaikaan kiinni, jolloin on kätevää murkinoita sulkuporttien yhteydessä olevissa ravintoloissa. Päivämatka päättyy klo 19.00 kun sulut eivät enää toimi. Eli leppoisaa lomailurytmiä johon luontevasti liittyvät sulkujen yhteydessä olevat ravintolat. Yhdessä kohtaa kanava menee jopa yhden joen yli. Ei yhtään hassumpi lomailuvaihtoehto.

Canal du Midin sulkuja.

Canal du Midin sulkuja.

Kanavan varrella oli kivoja pieniä ravintoloita ja kyliä.

Kanavan varrella oli kivoja pieniä ravintoloita ja kyliä.

Aikamme ihmeteltiin sulkujen rauhallista elämänmenoa, mutta nouseva lämpö nahkatakin alla pakotti meidät jälleen liikkeelle kohti rannikon viilentäviä ilmavirtoja.

Ajateltiin että kyllä se majapaikka sieltä sitten löytyy. Varattiin kuitenkin kännykällä yksi paikka. Kun tultiin perille hotelliin klo 15, olikin koko paikka kiinni. saatiin tietää että respa tulee paikalle vasta klo 17. Ilma oli kuuma ja olo matkatamineissa reissun jälkeen hikinen. No siinä kävi parempi puolisko jo vähän lämpimänä ranskalaisten tavoille, mutta minkäs teit. Ei auttanut vaikka Eija kuinka sätti puhelimessa hotellinpitäjää, joka rauhallisesti ilmoitti että tulee paikalle klo 17 kun respa avautuu. Päästiin sitten aikanaan huoneeseen ja Hondakin saatiin piiloon talliin joten loppu hyvin kaikki hyvin.  Hotelli oli Le Mirador ja aika vaatimaton.

Portiragnes kylänä oli melko pieni ja nopeasti nähty. Hiekkaranta oli kuitenkin hyvä.