9.6 Bocholt-Bremen

Yöpymispaikka oli lähellä saksan vanhinta myllyä

Aamulla nautittuamme hyvän aamiaisen kävimme ihmettelemässä jokimaisemia ja Saksan vanhinta tuulimyllyä, joka oli hotellin vieressä.

Polttarijengi

Matkaan läksimme kiirettä pitämättä klo 11. Ilma oli pilvinen +15 , mutta ei toistaiseksi satanut (selvisimme kuivana koko matkan). Lähtiessä varasimme booking.com’sta Hotel Hanseat’n Bremenistä ja varmistimme vielä puhelimella, että siellä oli hyvä ja turvallinen parkkihalli. Bremen näytti olevan mukavasti puolessa välissä Travemundeä eikä meistä kumpikaan ole käynyt siellä aiemmin. Matka meni joutuisasti baanoja pitkin, mutta kova ja puuskainen tuuli heitteli pyörää niin epämiellyttävästi että ajoittain matkanopeus piti pudottaa 100-120 km/h.

Hotelli löytyi navilla helposti ja osoittautui ihan asialliseksi perushotelliksi. Lepohetken jälkeen läksimme kaupungille syömään ja ihmettelemään vanhaa kaupunkia. Ilma oli kolea, joten kampetta piti olla reilusti päällä.

Futisfaneja

Kaupunki tuntui olevan täynnä joko polttariporukoita tai Saksan lippuun sonnustautuneita jalkapallofanaatikkoja. Illalla oli Saksan eka matsi Portugalia vastaan ja kannustus ja juhlinta oli näemmä aloitettu jo hyvissä ajoin. Lauantai-ilta varmaan vielä lisäsi biletysintoa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *