11.8 Harz-Tonenburg

Aamulla huomattiin että navi oli tehnyt temput ja ei suostunut toimimaan. Sehän oli TomTomin halvin autonavi johon vedettiin muovipussi päälle jos satoi. Olisi vaatinut jonkun sortin buuttauksen, mutta kun akkua ei saanut irti niin jumissa oli. Lähdettiin kuitenkin matkaan tutkimaan Harz-vuoristoa lisää. Pysähdyttiin sitten kahville matkan varrella ja sieltä löytyi yksi paikallinen jolta lainattiin ruuvaria, mutta ei saatu laitetta henkiin. Hän sanoi sitten että paras vehje on Becker, joka on kuulemma navien Rolls. Koska navi oli osoittautunut ihan ehdottomaksi laitteeksi päätettiin suunnistaa takaisin Harzin yli Goslariin jossa pitäisi olla isoja elektroniikkamyymälöitä. Löytyihän sopiva ja ostettiin vedenpitävä Beckerin Crocodile -navi. Se sitten telineellä kiinni ohjaustankoon ja piuhat akkuun (onneksi oli innokkaita avustajia myymälästä).

Vähän siinä aikaa tuhrautui joten muutettiin suunnitelmaa eikä ajettukaan Baderdorniin vaan päätettiin mennä Höxteriin jossa oli kuuluisa Biker hotelli nimeltään Tonenburg. Vähän oli hankala ensin löytää kun oli päätien varrella ja osoite vähän epämääräinen, mutta kyllä kannatti mennä. Vanha linnamainen rakennus joen varrella, paljon moottoripyöräilijöitä sekä kiva terassi istuskella.

Leave a Reply