8.8 Imatra-Lyypekki (DE)

Matka alkoi perjantaina ajolla Helsingin satamaan, jossa hypättiin Travemünden lauttaan. Lauttamatka  tuntui vähän pitkästyttävältä, mutta vihdoin oltiin perillä klo 20 paikallista aikaa. Lähettäessä laivasta vertailtiin vähän kulkupelejä ja oma Monsteri vaikutti kovasti pienikokoiselta kun vertasi muiden laitteisiin. Kyselivät että meinaatteko te molemmat mahtua tuohon kyytiin. Ducatin Monsterihan ei oikein ole suunniteltu matkapyöräksi, mutta olin parantanut vähän ominaisuuksia lisäämällä tarakan sekä kiinnipitokahvan Eijalle. Siinä oli kuulemma ihan hyvä istuskella.

Olin jo valmiiksi varannut hotellin booking.com’sta, joten naviin vain osoite niin päästiin kätevästi perille. Hotelli oli Hotel Herrenhof vähän Lyypekin keskustan ulkopuolella. Pistettiin tavarat parkkiin ja käytiin vielä yhdellä oluella Lyypekin keskustassa. Siellä oli jotkut olutkarnevaalit joten väkeä riitti.

Valmistelut

Monsteri lastattuna

Monsteri lastattuna

Ei uskallettu lähteä ihan suin päin Euroopan kiertueelle, eihän ollut tietoa kuinka Ducatin Monsteri käyttäytyy matkakäytössä, miten tavarat kulkevat mukana ja etenkin minkälaista on istua takana pääasiassa hauskanpitoon tarkoitetussa pyörässä.

Testilenkiksi valittiin Saimaan ympärikierros, joka yhdistettiin yöpymiseen Putikon Hovissa Punkaharjun eteläpuolella. Olin etukäteen tehnyt sinne tutustumismatkan ja se vaikutti minusta kivalta. Koska tämä oli ensimmäinen yhteinen MP -reissu en halunnut että siitä jää

Punkaharjulla tauolla

Punkaharjulla tauolla

huono maku suuhun. Kierros meni kivasti ja valittu yöpymispaikka täytti kaikki odotukset. Putikonhovi on nätti luonnonkaunis paikka, jossa on vanha kartano, museo sekä majoitustiloja vanhassa erillisessä rakennuksessa.

Illalla paistettiin makkaraa nuotiolla ja tuumailtiin minkälainen kokemus oli ollut siihen asti. Seuraavana päivänä satoi vettä, mikä sinänsä oli hyvä sillä sadevehkeet tuli testattua ja todettua ettei mikään paikka vuoda vettä.

Putikonhovin yöpymispaikka lammen rannalla

Putikonhovin yöpymispaikka lammen rannalla

Valitettavasti kesän ulkomaanmatkasta ei ole yhtään kuvia jäljellä. Sillä vahingossa kun otin kuvien varmuuskopioita, lähes kaikki 2009 kuvat käytännössä tuhoutuivat. Todella harmi, mutta minkäs voit.