Kilometrejä tuli kasaan 2778 km, josta Eijan kanssa 742 km. Lisäksi pyörän siirto rahtausta varten Imatralta Helsinkiin. Bensaa paloi 157 litraa. Keskikulutus oli yhteensä 5,7 l/100 km. Alkumatkasta kun ajettiin kahdestaan alppiserpentiinejä 6,0 ja loppumatkasta 5,5 l/100km.

Ilmat olivat hyvät sillä suurin helle hellitti kun saavuttiin Italiaan (Italiassa oli ollut yli 35 astetta, mutta putosi nyt 29-32 asteeseen). Ei satanut Eijan kanssa ajettaessa kertaakaan ja vuoristoteillä ilma oli myös kirkas. Se oli hienoa sillä näköalat olivat mahtavia. Sadehaalaria tarvitsin käytännössä vain kerran kun ajoin Münchenistä Bodenseelle.

Etukäteissuunnittelu tuli tehtyä pääosin alkupätkää silmällä pitäen mutta olisi voinut miettiä sopivia kohteita myös loppuosalle Saksasta. Nyt tuli ajettua vähän sinne mihin nenä osoittaa mikä myös on tietty mukavaa. Luxembourg oli (se mitä siitä näin) mukavasti erilainen kuin Saksa. Sellainen vehreä ranskalaistyyppinen. Voisi käydä joskus tutkimassa lisää.

Tuntui että autobaanat olivat edellisreissuihin verrattuna ruuhkaisempia vaikka ajankohta oli kokolailla sama. Paljon oli tietöitä (vaikka google muuta väittikin) mikä sai aikaan kilometritolkulla pitkiä seisovia ruuhkia vaikka vain yksi kolmesta kaistasta oli poissa.

Pyörä toimi hyvin. Pitää kuitenkin kokeilla vielä toisenlaista pienempää pleksiä ja erilaisia jousituksen säätöjä. Nyt ei voinut ajaa paljon yli 140 km tunnissa koska ilmavirta oskilloi suuremmassa nopeudessa aiheuttaen etupäähän epästabiiliutta. Osansa voi tietysti olla myös aiempaa pyörää pienemmällä painolla, suuremmalla takaboksilla sekä pystymmällä ajoasennolla. Kotona huomasin yhden takalokarin kiinnityspulteista pudonneen (oli oma vika kun en ollut käyttänyt ruuvilukitetta). Havainto myöhemmin; etupään jousituksen esijännityksen lisäys rauhoitti menoa huomattavasti.

Sitten hyttiin jännittämään tuleeko kaveria. Minulla oli miespaikka, joka tarkoittaa sitä että ikkunallisesta hytistä olen varannut sänkypaikan, mutta en tiedä kuka tulee kaveriksi. Pari kertaa on käynyt siten että olen saanut olla ihan yksinkin.

Nyt tuli Werner. Hän on 65 vuotias ydintekniikan insinööri, joka oli menossa Raumalle. On viimeisellä reissulla ennen eläkkeelle jäämistä. Ihan mukava tyyppi, joka selkeästi kaipasi juttuseuraa. Vaihdettiin vielä matkan päätteeksi numeroitakin, koska hän toivoi että saisi apua autonsa myynnissä.

Laivamatka sujui entiseen malliin välillä motskarikavereiden kanssa jutellessa välillä Wernerin. Näkyi ravintolan skriiniltä formulatkin joten porukalla jännitettiin kun Kimi oli starttaamassa paalulta. Ilma oli aurinkoinen ja ruokakin tuntui edellisiä reissuja paremmalta, joten matka sujui rattoisasti.

Auringonlaskut merellä ovat upeita!

Maanantaiaamuna tultiin klo 9 Vuosaaren satamaan ja siellä odotti poikkeuksellisen lämmin ilma, lähes 20 astetta. Satamasta ensimmäiseksi pöräytin Niinivirran rekkaterminaaliin lentokentän lähelle hakemaan kiinnitysliinoja, joita oli tarvittu kun Ducati rahdattiin Italiaan. Lupasivat lähettää ne paluukyydillä Suomeen. Sieltähän ne löytyivät kuten pitikin.

Terminaalista huristelin yhden pysäyksen taktiikalla Imatralle. Vähän piti aluspaitaa pistää nahkatakin alle koska oli jo aamusumua ilmaa viilentämässä. Perillä kotona olin kahden maissa, jossa heti tein sen tärkeimmän. No minkä? Tietysti pesin Ducatin!

Laiva lähtisi Travemündestä illalla klo 23. Sinne on vain tunnin ajomatka joten minulla olisi koko päivä aikaa. Voisin ajaa joko Rostockiin tai Kieliin, mutta kun nyt olen Hampurissa niin ollaan päivä täällä. Jos löytäisi jotain uutta ja jännää katsottavaa.

Lastasin tavarat valmiiksi pyörään ja jätin ajokamppeet hotellin tavarasäilytykseen. Sitten ostin kuuden euron päiväkortin metroon ja suuntasin sodanaikaiseen it-bunkkeriin. Juu tiedän, ei kuulosta ensimmäiseltä turistivalinnalta.

Sodanaikainen IT bunkkeri. Nyt toimii erilaisten musiikkifirmojen työtilana. Nuo yläosan hässäkät ovat IT tykkien alustoja.

Onpa kuitenkin vaikuttavan näköinen rakennus. Bunkkeri ei ole maan alla vaan massiivinen viisikerroksinen möhkäle jossa on kolme metriä paksut seinät ja viisimetrinen katto. Katon nurkissa oli paikat IT tykeille. Näitä on kuulemma Saksassa muitakin ja niitä ei kannata purkaa koska olisi liian suuri homma. Nyt sisällä on musiikkiliikkeitä ja muita alan firmoja. Ei ainakaan mökä kuulu ulos. Lisää näistä.

Kävin katsomassa 1976 rakennettua sukellusvenettä. Karmea paikka.

Satamassa kävellessä näin sukellusveneen. Siispä sinne. Tehty 1976 neukuissa ja nyt museona. Karsea paikka. Pienet ahtaat tilat täynnä putkia ja venttiileitä ja osastojen välillä pieni pyöreä suljettava ovireikä. Minulle riitti ahtaassa paikassa viiden minuutin visiitti ja ajatus siitä millaista olisi kun tietäisi että vettä pään päällä on parisataa metriä. Huh.

Näitä ikinuoria remuporukoita oli tullut iso lauma kaupunkiin mekastamaan. Ovat Turbonegro deathpunk yhtyeen faneja.

Kaupungilla liikkui erityisesti eilen illalla Reepenbahnilla Turbojugend (linkistä lisää) jengiä. Kyseessä on Turbonegro deathpunk yhtyeen faneja. Ovat tulleet joka puolelta Saksaa Hampuriin mekkaloimaan.

Kaupunkikierroksen olisi voinut tehdä tällaisella miniautolla. Aikamoista haipakkaa painelivat pitkin Hampurin katuja.

Kylillä oli myös yksi mielenosoitus (niitä tuntuu riittävän). Tällä kertaa sodanvastainen, lähinnä Syyrian sotaa vastaan. Istuskelin Alsterin rannalla vähän aikaa kunnes päätin neljän jälkeen hakea motskarin hotellin parkista ja suunnata Traven satamaan. Tunnin ajomatka sinne, vähän salaattia rantapromenaadilla ja sitten lauttarantaan.

Laivassa oli kymmenkunta motskaria.

Illalla klo 23 päästiin laivaan. Motskareita mukana  oli kymmenkunta. Pari kaveria oli tullut Man saaren ajoista, neljä oli käynyt Gardalla sekä alpeilla ja yksi Ruotsalainen IC sivuvaunupyörällä Venäjällä. Lisäksi oli pari sakemannia menossa Helsinkiin, josta hyppäävät suoraan 1,5 h odotuksella Tallinnan laivaan ja sieltä edelleen Viron ja Puolan kautta takaisin. Minusta vähän kumma suunnitelma.

Sitten olisi luvassa siirtymä pohjoiseen lähemmäs lauttarantaa. Ajattelin että viettäisin reissun viimeisen yön Hampurissa jossa ei ole tullut käytyä pitkään aikaan ja minusta se on mukava kaupunki. Google ilmoitti että ykköstiellä joka sinne johtaa ei ole tietöitä joten matkan pitäisi joutua hyvin.

Toisin kuitenkin kävi. Tietöitä ei ollut paljon, mutta silloin kun niitä oli niin kaikki kolme kaistaa olivat jumissa kilometritolkulla. Varsinaisia “töitä” ei juurikaan näkynyt vaan ainoastaan yksi kaista oli pois käytöstä ja se jumitti koko autobaanan. Pahin “Stau” eli ruuhka oli Hampurin sisäänajoväylällä. Ainakin 10 kilometriä seisovaa moottoritietä. Onneksi autot antoivat melko mukavasti tietä ja pääsin kolmeakymppiä rumpsuttelemaan jonojen välistä.

Ajaminen oli ruuhkien takia aika rasittavaa ja sen sijaan että olisin ollut perillä kolmelta niin kello olikin lähempänä kuutta. No onneksi olin varannut hotellin jo edellisenä päivänä Scandic Hamburg Emporiosta. Iso, hieno mutta vähän steriili hotelli. Siellä oli kuitenkin hyvä parkkihalli johon Ducatin sain talteen. Lisäksi huone on tilava erityisesti Bochumin Ibis hotellin minihuoneen jälkeen.

Pakollisen kypäräkaljan jälkeen kävin suihkussa ja suuntasin kaupungille tsekkaamaan Reeperbaanin tarjonnan. Samat huijauspaikat siellä on kuin seitkytluvullakin. Peep show’t ovat kuitenkin jääneet pois muodista. Tyttökadulla ei ollut asiakkaita, mutta oli kylläkin paljon tarjontaa. Tuli siksi ahdistava olo ja piti nopeasti poistua takavasemmalle.

Kaupungilla riitti monenlaista kulkijaa. Transut vetivät kaupunkikierroksia St Paulissa, moottoroidut mäkiautot olivat porukalla liikenteessä, paljon äänekkäitä miesjoukkoja mekasti kulmabaareissa ja sitten oli vielä suuri polkupyöräilytapahtuma.

Tuhansia fillaristeja virtasi keskustan läpi. Poliisit olivat sulkeneet kadut, jotta pääsivät ajamaan.

Hampurin keskustassa ajavat pyörillä porukalla joka kuun viimeinen perjantai. Pyörissä oli kaikenlaista valoa ja isoa musiikkivekotinta. Jos ei muuta niin rimputtivat kelloa. En tiedä paljonko niitä oli mutta ainakin 15 minuuttia niitä virtasi koko ajan ohi. Tapahtuman tarkoitus on vain muistuttaa polkupyöräilyn mukavuudesta. Autoilijat varmasti tykkäsivät kun oli taas yksi “Stau”.

Aamulla satoi. Onneksi kun tutkin sadetutkaa niin huomasin että se loppuu yhdentoista maissa. Siispä en pitänyt kiirettä liikkeelle lähdön kanssa. Ajattelin että kun nyt ollaan näin Luxembourgin lähellä niin käyn katsomassa vaikka Viandenin linnaa jota ympäristöineen on kehuttu. Matkaa ei pitäisi navin aika-arvion perusteella olla paljonkaan. Sitten suuntaisin johonkin koillisen suuntaan.

Viimeiset maisemat Mosel -joesta ennen kuin jätin Trierin.

Navi ohjaili pitkin pieniä kärrypolkuja ja kyläteitä joista ei tuntunut tulevan ollenkaan loppua. Lopulta kahden tunnin päästä olin viimein kohteessa. Ilmeisesti navi jotenkin sekoaa kun nopeusrajoitus on satasen ja ei ymmärrä miksi se nyt ajaa vain viittäkymppiä. Eli aika-arviot menevät aivan poskelleen. Täällä on nimittäin Suomesta poiketen yleisrajoitus pikkuteillä satanen ja vain kylien kohdilla viisikymppiä. Minusta on huomattavasti järkevämpi näin. Suomessa on vain tottunut siihen että täytyy aina ajaa niin kovaa kuin rajoitus on, koska ne ovat niin alhaisia. Holhousyhteiskunnassa kun eletään.

Vianden on kaunis pikkukylä, jota hallitsi linna mäen päällä.

Vianden on kaunis joen ja linnan hallitsema pikkukylä. Rakennuskulttuuri on enemmän ranskalainen kuin saksalainen. Jännä miten kulttuuri heti muuttuu kun lähes näkymätön raja ylitetään. Siellä puhuvatkin jotakin ranskan tapaista.

Söin Viandenissa lounaan ja pistin naviin seuraavaksi kohteeksi Bochumin, joka on keskikoinen kaupunki Kölnin yläpuolella. Sitten matkaan. Jonkun aikaa ajelin pitkin maalaisteitä navin mukaan viidensadan metrin korkeudessa. Peltoja tuntui riittävän. Sitten siirryttiin autobaana ykköselle. Melkoisen puuskainen tuuli heitteli vähän pyörää, joten ajo vaati keskittymistä.

Loppumatkasta oli useampikin liikenneruuhka eli kuusikaistainen tie seisoi lähes paikallaan. Syynä olivat yleensä tietyöt. Kerran oli kuitenkin myös joku lautalasti levinnyt rekasta pitkin tietä ja koko baana oli kokonaan poikki ennen kuin siivosivat. Ei auttanut yhtään vaikka ajoin autojen välistä eturiviin toteamaan asian. Jono oli tosi pitkä. Kolme kaistaa kun syöttää sataakahtakymppiä autoja seisovaan ruuhkaan niin jonosta tulee äkkiä todella pitkä.

Bochumista varasin yöpaikaksi matkalla hotelli Ibis Zentrumin.