Heti aamiaisen jälkeen pakkasimme kamppeet moottoripyörään ja jätimme ajovehkeet respan viereen, jossa ne kuulemma hyvin säilyvät. Tarkoitus oli mennä paikallisella bussilla klo 9 Kotkanpesään jotta ei tarvitse kuumissa ajotamineissa patsastella Hitlerin kesämökillä. Heti alkuun oli vastoinkäyminen kun en hotellia maksaessa löytänyt luottokorttia mistään. Lienee jäänyt jollekin huoltoasemalle. No onneksi on OP:n Visa varalla niin ei ole suurempaa hätää. Vähän tietty harmittaa.

Marssittiin paikalliselle bussiasemalle jossa hyppäsimme paikallisbussiin joka vei Kotkanpesän alppibussien ala-asemalle. Kuusi alppibussia meni sitten peräkanaa kapeaa ja jyrkkää vuoristotietä yläasemalle jossa meidän piti vielä jonottaa ja ilmoittaa millä bussilla tulemme takaisin.

Sitten marssimme pitkää käytävää vuoren sisään jossa porukka ahdettiin kiiltävällä messingillä vuorattuun isoon hissiin. Hissi nousi 124 kerrosta vuoren huipulle. Ylhäällä Kotkanpesässä oli pieni kuvanäyttely rakentamisprojektista sekä ravintola. Ravintola oli aikoinaan Hitlerin teehuone, jossa natsieliitti vietti aikaa. Ulkona oli aurinkoterassi sekä polku vähän korkeammalle kukkulalle. Tiloihin kuului myös bunkkeritilat vuoren sisällä, mutta niissä oli kunnostusprojekti menossa ja bunkkerit avataan yleisölle vasta parin vuoden päästä.

Vähän yli kolme tuntia siellä vierähti ja lounaan jälkeen hyppäsimme taas Ducatin selkään. Seuraava kohde olisi Salzburg. Maakin vaihtuu takaisin Itävallaksi. Matkaa ei ollut paljon joten jo kolmen maissa saavuimme hotelliimme nimeltä Goldenes Theater Hotel Salzburg. Lämpötila oli noussut 32:een, joten onneksi olimme valinneet hotellin jossa on ilmastointi. Oli sen verran hikiset oltavat.

Illalla sitten ihmettelimme Salzburgin keskustaa. Kovasti on kauniita ikivanhoja taloja. Ruuan päälle hyppäsimme vielä hevoskärrien kyytiin joka kierrätti meitä puoli tuntia esitellen vanhan kaupungin nähtävyyksiä. Tuli ihan kuninkaallinen olo.

Illalla käytiin ihmettelemässä Hahnenkammin rinteen ala-asemaa, joka oli ihan meidän hotellin vieressä. Paikalle pääsee myös suoraan junalla samannimiselle asemalle. Aika jyrkkään näytti ainakin gondoli ylös menevän.

Mukavan eläväisen tuntuinen paikka tämä Kitzbühel vaikka asukkaita oli vain 8300. Illalla syötiin kävelykadun varressa yhdessä panimoravintolan ulkoilmassa paikallisia herkkuja (ruoka ei nyt ihan hirveästi sytyttänyt). Parasta olivat katusoittajat, jotka pistivät parastaan viululla ja kitaralla.

Hotelli osoittautui oikein mukavaksi.

Perushotellista poiketen hotellin seinillä oli kaikenlaisia ornamentteja, tauluja ja koristeita vaikka paikka vaikutti aika uudelta.

Eijalle olin esitellyt kaksi kuuluisaa käyntikohdetta näillä nurkilla; joko Prinsessa Ruususen linna Neuschwanstein tai sitten Hitlerin Kotkanpesä Kehlsteinhaus. Eija valitsi Hitlerin Kotkanpesän. Siispä suuntasimme Berchtesgadeniin Saksan puolelle joka on Kehlsteinhausia lähin kylä. Reitti kulki pitkin Itävallan maaseutua ohi Ramsaun joka on tunnettu hiihtokilpailupaikkana. Yksi 800 metrin passokin sattui matkalle, joten ihan ilman neulansilmämutkia ei selvitty.

Suunnittelemme menevämme Kotkanpesään heti aamusta koska myöhemmin päivällä on ruuhkaisempaa suuren turistimäärän takia.  Päätimme mennä sinne bussilla jotta ei tarvitse ottaa ajokamppeita mukaan.

Hotelliksi bookattiin Berchtesgadenissa Hotel Wittelsbach. Ihan perushotelli pääkadun varressa ja Ducatin sai taakse piiloon. Huoneesta kun avasi vessan ikkunan niin olisi voinut lastata laukut suoraan pyörään. Pyörä oli niin lähellä, koska parkkipaikka oli takana ylempänä eli eka kerroksen tasalla.

Tänään oli tarkoitus mennä Grossglocknerille, joka on alppien kuuluisimpia teitä. Itse nyppylä on Itävallan korkein 3798 m ja myös tie on korkein 2504 m. Ylityksellä on yhteensä 36 neulansilmämutkaa ja sen pituus on 47,8 km. Passo on auki toukokuun alusta lokakuun loppuun ja vielä nyt elokuun lopussa oli rinteillä paikoitellen lunta. Yritimme startata heti aamusta sillä iltapäivälle oli olemassa pieni sateen uhka. Ajo olisi riittävän jännittävää ilman vesisadetta tai kaiken näkyvyyden vievää pilveä ympärillä.

Lämpöä oli aamusta vähän yli kaksikymmentä kun pääsimme matkaan 8.30. Ensin ajoimme Heiligenblutiin joka on alppitien päässä. Heti sen jälkeen oli tietulli jossa keräsivät 26 euron pääsymaksun.

Lämpötila putosi ylhäällä neljääntoista, mutta koska vauhti ei ollut kova niin ei kylmä vielä vaivannut. Monien mutkien jälkeen olimme ensimmäisellä huipulla nimeltään Hochtor Pass. Siellä nautittiin kahvit ja paakelsit 2505 metrin korkeudessa.

Ostettiin matkamuistoksi tarroja ja T-paita. Kaksi kolmasosaa matkasta oli kuitenkin vielä edessä. Maisemat oli huimia ja vuoria oli joka puolella mihin katsoi. Muutama lehmä ja lammaskin oli eksynyt tänne asti. Mahtavat olla hyväkuntoisia kun kiipeilevät koko päivän rinteitä ylös ja alas.

 

Näin korkean paikan kammoiselle ylöspäin meno sujui kohtuullisen helposti, mutta sitten kun piti tulla alas jyrkkää vuoren seinää jossa ei ollut yhtään kasvillisuutta erottamassa tietä kilometrien syvyisestä rotkosta niin teki vähän tiukkaa. No, hiljaa alas tultiin kuitenkin ja kävi mielessä että joka paikkaan sitä pitää itsensä tunkea. Alempana metsäosuus oli jo paljon helpompi.

Kun huikea ajourakka oli ohi pysähdyttiin lounastauolle ja päätettiin seuraavasta kohteesta. Suuntaamme seuraavaksi Kitzbüheliin. Se on tunnettu alppikaupunki, joka on kuuluisa mm. Hahnenkammin syöksykisasta.

Reitti kulki pitkin vehreää laaksonpohjaa josta käännyttiin pohjoiseen Thürn passon kautta. Se oli jo lastenleikkiä tällä kokemuksella. Yöpaikka varattiin vasta perillä paikasta nimeltä  Hotel Maria Theresia.

Passopäivä. Aamulla herätessä oli vain 8 astetta, joten hetken mietittiin että pitäisiköhän sitä laittaa vähän enemmän päälle kun vielä noustaan korkeammalle. Aurinko noustessaan kuitenkin paransi tilannetta. Eijalla oli takana kuulemma hieman kylmä. Sinne kun ei Ducatin kone hönkäile niin paljon lämpöä jyrkkiä passoja ylös noustessa.

Selvitettiin kolme passoa; Passo Rolle, Passo Valles ja Passo Giau.

Giaun huiputus vaati 29 neulansilmämutkaa. Kyllä piti olla tarkkana että hitaassa vauhdissa sai pyörän pidettyä kontrollissa. Eniten ihmetystä herättää edelleen nuo ylämäkipyöräilijät. Ensin tahkotaan hiipimisvauhtia pari tuhatta metriä ylöspäin ja sitten lasketellaan täyttä vauhtia alaspäin, huh huh.

Passojen jälkeen laskeuduttiin edellisen yön lähes kahdesta tonnista kuuteen sataan metriin Lienziin. Lämmöt nousivat 10 astetta eli taas oli helteiset 30. Rajalla jouduttiin ostamaan Vignette eli motaritarra koska tultiin Itävallan puolelle. Ei tosin kustantanut kuin viisi euroa.Varattiin samalla pysähdyksellä yöpaikka Hotelli Sonnesta. Ei kovin kaksinen paikka mutta tilava huone ja Ducatin sai omaan talliin.

Aamulla kun katsottiin ikkunasta niin Garda oli täynnä surffareita ja varjosukseilijoita. Tuuli melkoisesti ja oli lauantai-aamu, siinä syy.

Kuitattiin hotskista ulos ysiltä ja suunnistettiin pohjoiseen pitkin Gardan itärantaa. Maisemat olivat edelleen kutkuttelevan hienot. Pohjoispäässä Rivassa kuitenkin käännyttiin Gardalta Dolomiittien suuntaan.

Tiellä oli melkoiset ruuhkat ilmeisesti lomakauden ja viikonlopun takia. Ajaminen oli rankkaa jonojen välissä puikkelehtimisen ja ainaisen pysähtelemisen takia. Vihdoin kuitenkin helpotti kun käännyimme Brenneron tunneliin johtavalta tieltä pois. Pysähdyttiin lounastamaan Cavalesessä, jossa oli jonkun sortin käsityömarkkinat.

Sitten oli luvassa tositoimet eli eka passo nimeltä Passo Rolle. Noustiin miljoonan kurvin jälkeen kahteen kilometriin ja sitten päästiin nauttimaan Dolomiittien vuoristonäkymistä. Vähän tirautti vettäkin. Kolmen maissa oltiin perillä San Martino di Castrozzassa, jossa yöpymispaikaksi oli valittu Hotel Orsignher. Matkaan on varattava täällä moninkertainen määrä aikaa verrattuna normiteihin. Tätäkin paria sataa kilsaa tehtiin kuusi tuntia lounaineen ja kuvaustaukoineen. Osansa oli tietty seisovalla ruuhkallakin.

Kirjautumisen jälkeen istuskeltiin hetki hotskin terassilla ja ihmeteltiin vuoria. Miten voikin olla noin makeita vuoria. Aivan kuin maisema olisi jonkinlainen piirretty vuoristokulissi. Niin uskomattomalta näkymä vaikutti.

Valitettavasti kuviin ei tunnelmaa mitenkään saa tallennettua.

Gardapäivä. Hyvin nukutun yön jälkeen herättiin uuteen päivään. Aamu oli kaunis kun vuoret taustalla olivat sinisen aamu-usvan peitossa. Käytiin ostamassa viereisestä Spar-kaupasta aamupalatarpeita ja leipäkaupasta “Kaisersemmeleitä” (niitä saksalaistyyppisiä vehnäsämpylöitä jossa on kiekura keskellä). Paikallinen nähtävyys on gondoli Monte Baldolle joka lähtee ihan vierestä. Siispä sinne. Lippujono näytti pitkältä, mutta Eija sai netistä ostettua liput niin ei tarvinnut siinä jonottaa. Onneksi ei nähty ala-aseman sisällä olevaa jonoa. Meni nimittäin toista tuntia ennen kuin päästiin kondoomiin. Kerran vaihdettiin ja sitten oltiin yläasemalla 1760 metrin korkeudessa. Kyllä kuitenkin kannatti. Lämpötilakin putosi Gardan kosteasta helteestä kymmenkunta astetta. Oli myös mukava vaihteeksi päästä vuoriston rauhaan sillä maisemat olivat majesteettiset. Vähän alkoi ymmärtää vuoristoihin hurahtaneita. Paikalliset taitavat harrastaa vuorilla vaeltelua sillä ihmisiä näkyi kuin pieniä muurahaisia polkuja pitkin kävelemässä viereisille vuoren huipuille. Mekin vähän “kiipeiltiin” ja syötiin sitten yläravintolassa pastat ennen takaisin tuloa. Onneksi alas pääsi ilman suurempia jonotuksia. Käytiin uimassakin Gardassa. Vesi oli varmaan 24-25 ja aika kirkasta. Uimareissun päälle oli mukava seurata vesikoneiden puuhailuja. Vastapäisessä vuoristossa oli metsäpalo, jota yrittivät sammuttaa. 4 konetta lensi taukoamatta. Eivät edes laskeutuessa pysähtyneet vaan joku luukku vain edestä auki ja kone täyteen Gardan vettä ja taas taivaalle. Jotenkin epätoivoiselta homma kuitenkin vaikutti koska savu ei ottanut laantuakseen. Huomenna sitten matka taas jatkuu ja suuntaamme Alpeille. Tähtäimenä on San Martino di Costrozza Italian Dolomiiteilla.

Hurautettiin Ryan Airille Bergamoon, jossa päästiin nukkumaan vähän kahdentoista jälkeen. Aamulla heräiltiin kaikessa rauhassa ja pienen odottelun jälkeen saatiin taksikin ja oltiin Niinivirran terminaalissa jotain puoli yksitoista.

Ducati löytyi hienosti paketoituna ja trukki kärräsi sen pihalle jotta päästiin purkamaan ylimääräisiä muoveja ympäriltä. Olimme kuskanneet mukana “tyylikkäästi” runsaalla araldiitilla korjatun pleksin, joka ensi töiksi vaihdettiin huonoksi todetun alkuperäisen tilalle. Sitten ei kun matkaan. Lämpöä oli jo heti aamusta reippaasti joten oli mukava päästä liikkeelle.

Pidettiin pieni breikki motarin huoltoasemalla, jossa nautittiin ensimmäiset kunnon espressot. Olin tuikannut puoli huolimattomasti naviin vain määränpään ja ajettiin sen antamien ohjeiden mukaan. Gardalle tultuamme huomattiin että se taitaakin ohjastaa meitä länsirantaa pitkin vaikka Malcesini on itärannalla. Muuten hyvä mutta tie oli kapea ja liikenne ei juuri liikkunut mihinkään. Lämpöäkin oli ihan riittämiin.

Siinä sitten kurvailtiin paikalliseen tapaan autojonojen välissä kunnes huomattiin että navi ohjastaa meidät lauttarantaan. Mentiin sitten yli Limonesista Garda järven yli suoraan Malcesineen. No lautta oli mukavaa vaihtelua helteiseen ajoon ja oltiin perillä vain puoli tuntia ilmoitettua myöhemmin. Varattu hotelli osoittautui ihan viimeisen päälle olevaksi huoneistohotelliksi erillisellä makuuhuoneella ja kahteen suuntaan ulottuvalla terassilla.

Näköalatkin olivat kohdallaan. Yöpaikka oli nimeltään La Madrugada.