Haminan leirintäalue oli oikein mukava. Ravintola oli uusi, iso ja hyvä.

Ranta oli hieno, mutta kun menin aamu-uinnille niin vesi ei tuntunut syvenevän ollenkaan vaikka kuinka pitkälle olisi kahlannut. Vesi oli aika viileää vaikka helteen aikaan olikin kuulemma ollut 25 astetta.


Yritin tähdätä klo kolmeksi perille niin ehtisin Eijan tekemälle lounaalle mökille. Oli kutsunut vieraita, joten oli hyvä olla ajoissa perillä.

Lyhensin vähän suunniteltua reittiä, mutta otin siihen kuitenkin mukaan Miehikkälän mutkatieen ja Salpalinja-museon. Siellähän on pakko käydä ainakin kerran kesässä. Kävin pyörähtämässä museossa, mutta muuten tie oli tuttua päätietä Imatran kautta.
Olin perillä mökillä Puumalassa ennen kahta eli hyvissä ajoin.