Kympiltä pääsin matkaan. Ilma vähän peloitteli sateella, mutta ei kuitenkaan ylittänyt sadehaalarikynnystä. Stuttgart on vielä näkemättä ja erikoisesti siellä houkutteli Mersutalo. Jännä nähdä miten se poikkeaa BMW-Weltistä. Onhan Stuttgartissa myös Porsche museo, mutta en tiedä miten paljon intoa riittää.

Matkalle sattui myös pari Ducati kauppaa joissa on ihan pakko käydä.

Stuttgartin laitamilta löytyi tosi iso Ducati myymälä.

Stuttgartin lähellä on Limbächer’n Ducatikauppa joka on Saksan suurin. Se olikin iso paikka. Kahdessa kerroksessa oli sekä uusia että käytettyjä pyöriä. Käytettynäkin oli 5-7 kappaletta jokaista mallia, joten valinnan varaa riittää. Tälläkään kerralla ei tullut ostettua mitään, joten ei muuta kuin hotellia etsimään.

Olin päätynyt varaamaan Hotel Kronen, koska siinä oli ilmastointi ja lupasi seuraaville päiville lämmintä. Ajattelin olla Stuttgartissa kaksi yötä niin ehtii hyvin käymään mersukaupassa.

Kun pääsin perille niin selittivät että ilmastointi ei ole päällä kun haluavat säästää sähköä ja voihan sen ikkunan aukaista. Aloitettiin sitten hirveä vääntö että päälle on laitettava tai sitten on saatava hinnanalennusta. Olihan se syy miksi olin päätynyt vähän kalliimpaan hotelliin. Kyllähän se saatiin sitten lopulta pöhisemään mutta ei se yhtään viilentänyt. En jaksanut enempää kiukutella kun sain sentään GT:n baarissa, joka vähän rauhoitti. Ollaan sitten ikkunat auki.

Aamu valkeni aurinkoisena ja vaihteeksi viileämpänä. Ajattelin käydä ajelemassa Schwarzwaldissa kun sentään näillä nurkilla ollaan. Ensin pätkä baanaa Freudenstadtiin ja sieltä sitten tositoimiin. Baana veti hyvin ja keli oli hyvä, ehkä vähän viileä näin hellevarustukselle (+15).

Freudenstadt on sopivasti mutkatien alussa, joten pysähdyin sinne lounaalle.

Kun pistin pyörän parkkiin Freudenstadtin keskustaan näin ensimmäisen suomalaisen motoristin mutta vain vilaukselta. Muut motoristit ovat olleet paikallisia, jotka ovat enimmäkseen vain ihmetelleet ettäkö Suomesta asti. No siinä on sitten selitelty että ensin rekalla mutta takaisin ajaen.

Moottoripyörien määrä alkoi tasaisesti lisääntymään joten oikeaan suuntaan olin menossa. Schwartzwaldhochstrasse on alueen länsi/pohjois -osassa oleva maisematie joka kiipeää noin tuhanteen metriin. Pinta on hyvä ja mutkat kohtuu loivia. Matkalla on paljon pysähdyspaikkoja ja jokunen hotelli sekä matkamuistomyymälä. Vaelluspolkuja lähtee useista paikoista.

Maisema on melko suomalaistyyppistä havumetsää, mutta välillä aukeaa tosi upeita näkymiä alhaalla oleviin laaksoihin.

Suomalaiselle maisema on tuttua havupuumetsää sillä poikkeuksella että välillä aukeaa maisema kilometrin korkeudesta alempana oleviin laaksoihin. Tie päättyy pohjoisosassa olevaan Baden Badenin kylpyläkaupunkiin. Pysähdyin sinne kahville ja ajattelin yöpyä siellä.

Yöpymispaikka löytyi Hotel Beekistä. Baden Baden on hieno paikka jossa on mukava kävelykeskusta ja paljon pikku butiikkeja ja kahviloita. Huomenna sieltä sitten Stuttgarttiin.

Aamulla käveltiin päärautatieasemalle, joka oli ihan vieressä. Ajateltiin että lentokentälle on parempi mennä paikallisjunalla kuin taksilla koska ei tiedä miten pitkään ruuhkissa pitää seisoa. Saattelin asemalla Eijan matkaan kohti kotisuomea ja palasin hotelliin pakkaamaan omat tavarat laukkuihin.

Katsoin että vähän huonolta sääennuste näyttää, sillä lännestä lähestyy saderintama. Ajattelin ensi käydä katsomassa paikallista Ducati liikettä ja sitten suunnistaa Bodenseen rannalle ihmettelemään Zeppelin -museota. Siellä on monesti tehnyt mieli käydä.

Oma Multistradakin pääsi kaltaistensa joukkoon. Täällä käy Ducatikauppakin ihan eri tavalla kuin Suomessa.

Hienoa nähdä että moottoripyöräkauppa kannattaa jossakin. Suomessa ei ole riittävästi myyntiä että saataisiin Ducatin maahantuonti pystyyn ja Saksassa on oma Ducatikauppa jokaisessa vähänkin suuremmassa kylässä. Münchenissä oli oikein pitkä rivi erilaisia malleja suoraan ostettavaksi. Lisäksi tietty nahkapukua ja kaikenlaista varustetta.

Ei kuitenkaan mitään tarttunut matkaan ja suunnistin baanalle. Vähän lähdön jälkeen aavistelin että kohta kastutaan. Pysähdyin seuraavalle parkkialueelle ja kiskoin talvella ostetun uuden kaksiosaisen haalarin päälle. Sille tuli heti käyttöä ja sadetta riitti koko loppupäivän. Lisäksi aamun 17 asteen lämpötila putosi sateessa jopa 13 asteeseen, joten kahvalämppäritkin tulivat tarpeeseen.

Navi opasti minut kuitenkin nöyrästi Bodenseen rannalla olevaan Zeppelin museoon.

Hindenburgin ja modernin matkustuskoneen kokovertailu. Boeingin jumbo näyttää aika pieneltä.

Oli vaikuttavaa nähdä miten valtavankokoisia ne ovat olleet. Koko toi mukanaan myös suuret tilat. Makuuhytit ja oleskelutilat olivat samantyyppisiä kuin ruotsinlaivassa (ilman kuitenkin niitä hulppeita ravintoloita). Homma vaati myös melkoisen miehistön joten matkustajia oli saman verran kuin miehistöä.

Museon jälkeen mietiskelin että pitäisikö vielä ajaa eteenpäin vai jäisikö tänne. Sade-ennuste kertoi että sataa koko ajan, joten aloin etsimään yöpaikkaa. Se löytyi sitten Ibiksestä kohtuuhinnalla. Kaukana kaikesta, mutta siisti, rauhallinen ja toimiva. Eiköhän tämä ajo sadepäivälle riitä. Nautiskellaan sitten kun on taas kuivaa.

Tänään on München -päivä. Aluksi päätettiin mennä BMW Welt:iin, jossa on näytillä sekä uudet että vanhat bemarit.

BMW Welt. Rakennuksesta ei voi erehtyä. Halutessaan voi uuden bemarin käydä hakemassa täältä.

Maanalaisella pääsi kätevästi ja paikasta ei voinut erehtyä, sen verran erikoisen näköinen rakennus on. Näkyvillä on kaikki bemarikonsernin tuotteet. Sekä autot että mopot. Muistui mieleen että Minikin kuuluu Bemariin, mutta sitä en muistanut että Rolls Royce’kin kuuluu BMW konserniin.

Eijallekin löytyi mieleinen auto. Ei kuitenkaan kysytty hintaa.

Ostettiin Eijalle bemarisontsa sekä syötiin bemariravintolassa. Sitten yhdyskäytävän kautta museon puolelle.

Kun oli mielestämme riittävästi ihmetelty niin suunnattiin kaupungille. Nyt voisi jotain ostaakin koska Eijalla on iso laukku, johon tarvittaessa voi laittaa ostokset kotiin vietäväksi.

Kaupoissa oli paljon erilaisia Dirndl -pukuja myytävänä, mutta Eija ei ostanut yhtään.

Kaupungilla istuskellessa tuli idea että mitä jos mentäisiin jalkapallomatsiin. Kaupungilla mainostettiin Bundesliigan aloitusmatsia. Paikallinen FC Bayern München pelaisi Hoffenheimia vastaan. Eija sai kun saikin kännykällä ostettua sinne liput.

Illalla hurautettiin paikan päälle taksilla. Autobaanalla oli ruuhka stadionille asti ja pelaajat vietiin keskustasta poliisisaattuessa stadionille. Olisihan se noloa jos olisivat jäänet ruuhkaan seisomaan kun peli alkaa.

Jalkapallostadioni oli ihan täynnä faneja ja tunnelma oli sen mukainen.

Olipa muuten tapahtuma. Stadionille mahtuu 75 000 katsojaa (Saksan toiseksi suurin) ja se oli ihan täynnä. Tunnelma oli katossa ja paikalliset fanit lauloivat, hyppivät ja heiluttivat lippuja. Hienon näköistä kun koko päätykatsomo hoilasi jotain fanilaulua ja nousi ylös-alas samaan tahtiin rumpujen kanssa.

Onneksi kävi vielä niin että Bayern München voitti 3-1. Jotkut katsojat ottivat tapahtumat aika tosissaan ja ei tiedä miten olisi käynyt jos olisivat hävinneet. Taksikuski kuitenkin kertoi että Saksassa ei ole huligaaneja kuten Englannissa joten tuskin mitään mellakkaa kumminkaan olisi syntynyt.

Oli hämmentävää nähdä MM-kisoista tuttuja huippuja pelaamassa. Sellaisia kuten Thomas Müller ja Arjen Robben.

Päätimme siirtyä seuraavaksi Müncheniin. Näyttää siltä että perjantaina sataa, joten on mukavampi olla kaksi päivää paikallaan kuin ajaa sateessa Saksaa pitkin poikin. Vaikka oli torstai niin autobaanalla oli kilometrien mittainen ruuhka Saksan ja Itävallan rajalla ja toinen lähellä Müncheniä. Ei ollut kovin mukavaa seisoa ruuhkassa kun lämpötila oli  kolmeakymppiä. No siitä selvittiin ajelemalla varovasti autojonojen välissä yrittäen olla osumatta kenenkään peileihin.

Tähän asti on koko ajan nähty vuoret ainakin toisella puolella, mutta nyt pitää tottua siihen että tätä turvallista ja rauhoittavaa näkyä ei enää ole.

Yhden jälkeen oltiin perillä Hotelli Metropolissa. Münchenissä on viikonloppuna kansainvälinen kardiologien kokoontuminen, joten hotellit olivat tiukalla, mikä näkyi tietty hinnoissa. Olin kuitenkin varannut hotellin jo Suomesta lähtiessä ja onneksi ilmastoinnilla, joten ainakin yöpaikka oli varmoissa.

Eija on lähdössä takaisin Suomeen lauantaina ja hän tarvitsee ison kassin johon saa kaikki ajo- ja muut tavarat laitettua. Pienen etsimisen jälkeen se löytyi.

Ainakin nahkahousukulttuurin jatkuvuus on tattu.

Illalla käytiin kaupungilla syöpöttelemässä. Päärautatieasemalta vanhan kaupungin keskustaan johtaa hyvin leveä kilometrin mittainen kävelykatu. On uskomatonta miten paljon kaikenlaisia tallaajia siihen mahtuu.

Ruuan päälle ajateltiin kokeilla riksataksia kun sellaisiakin oli tyrkyllä. Sen verran saatiin selvillä että riksa maksaa 2-3 tonnia ja kuskeina on pääasiassa romanialaisia, moldovialaisia ja joku brasilialainen ja saksalainen.

Romanialainen riksakuski vei meidät takaisin hotellin nurkalle.

Riksat ovat kuskien omia. Ainakin meillä oli oikein mukava kuski, joka ajaa riksaa autokuskihomman sivutyönä. Pysyy kunto hyvänä.

Alpeilla paikalliset käyttävät näitä asuja erityisesti jos on vähän juhlallisempi tilaisuus. Nahkahousut ovat varmasti hyvät tamineet sillä eihän niitä saa puhki millään.

Heti aamiaisen jälkeen pakkasimme kamppeet moottoripyörään ja jätimme ajovehkeet respan viereen, jossa ne kuulemma hyvin säilyvät. Tarkoitus oli mennä paikallisella bussilla klo 9 Kotkanpesään jotta ei tarvitse kuumissa ajotamineissa patsastella Hitlerin kesämökillä. Heti alkuun oli vastoinkäyminen kun en hotellia maksaessa löytänyt luottokorttia mistään. Lienee jäänyt jollekin huoltoasemalle. No onneksi on OP:n Visa varalla niin ei ole suurempaa hätää. Vähän tietty harmittaa.

Marssittiin paikalliselle bussiasemalle jossa hyppäsimme paikallisbussiin joka vei Kotkanpesän alppibussien ala-asemalle. Kuusi alppibussia meni sitten peräkanaa kapeaa ja jyrkkää vuoristotietä yläasemalle jossa meidän piti vielä jonottaa ja ilmoittaa millä bussilla tulemme takaisin.

Kotkanpesän yläasemalla oli pitkä käytävä, jonka päässä oli hissi vuoren huipulle.

Sitten marssimme pitkää käytävää vuoren sisään jossa porukka ahdettiin kiiltävällä messingillä vuorattuun isoon hissiin. Hissi nousi 124 kerrosta vuoren huipulle. Ylhäällä Kotkanpesässä oli pieni kuvanäyttely rakentamisprojektista sekä ravintola. Ravintola oli aikoinaan Hitlerin teehuone, jossa natsieliitti vietti aikaa. Ulkona oli aurinkoterassi sekä polku vähän korkeammalle kukkulalle. Tiloihin kuului myös bunkkeritilat vuoren sisällä, mutta niissä oli kunnostusprojekti menossa ja bunkkerit avataan yleisölle vasta parin vuoden päästä.

Vähän yli kolme tuntia siellä vierähti ja lounaan jälkeen hyppäsimme taas Ducatin selkään. Seuraava kohde olisi Salzburg. Maakin vaihtuu takaisin Itävallaksi. Matkaa ei ollut paljon joten jo kolmen maissa saavuimme hotelliimme nimeltä Goldenes Theater Hotel Salzburg. Lämpötila oli noussut 32:een, joten onneksi olimme valinneet hotellin jossa on ilmastointi. Oli sen verran hikiset oltavat.

Illalla sitten ihmettelimme Salzburgin keskustaa. Kovasti on kauniita ikivanhoja taloja. Ruuan päälle hyppäsimme vielä hevoskärrien kyytiin joka kierrätti meitä puoli tuntia esitellen vanhan kaupungin nähtävyyksiä. Tuli ihan kuninkaallinen olo.

Illalla käytiin ihmettelemässä Hahnenkammin rinteen ala-asemaa, joka oli ihan meidän hotellin vieressä. Paikalle pääsee myös suoraan junalla samannimiselle asemalle. Aika jyrkkään näytti ainakin gondoli ylös menevän.

Mukavan eläväisen tuntuinen paikka tämä Kitzbühel vaikka asukkaita oli vain 8300. Illalla syötiin kävelykadun varressa yhdessä panimoravintolan ulkoilmassa paikallisia herkkuja (ruoka ei nyt ihan hirveästi sytyttänyt). Parasta olivat katusoittajat, jotka pistivät parastaan viululla ja kitaralla.

Paikallinen juustotaksi.

Kitzbüheliä olisi voinut tutkia heppakyydillä.

Hotelli osoittautui oikein mukavaksi.

Komeita kukkia täällä päin joka talossa. Ducatikin säilyi hyvin hotellin edessä. Minusta ei ollut yhtään epäselvää mikä noista on hienoin!

Perushotellista poiketen hotellin seinillä oli kaikenlaisia ornamentteja, tauluja ja koristeita vaikka paikka vaikutti aika uudelta.

Eijalle olin esitellyt kaksi kuuluisaa käyntikohdetta näillä nurkilla; joko Prinsessa Ruususen linna Neuschwanstein tai sitten Hitlerin Kotkanpesä Kehlsteinhaus. Eija valitsi Hitlerin Kotkanpesän. Siispä suuntasimme Berchtesgadeniin Saksan puolelle joka on Kehlsteinhausia lähin kylä. Reitti kulki pitkin Itävallan maaseutua ohi Ramsaun joka on tunnettu hiihtokilpailupaikkana. Yksi 800 metrin passokin sattui matkalle, joten ihan ilman neulansilmämutkia ei selvitty.

Suunnittelemme menevämme Kotkanpesään heti aamusta koska myöhemmin päivällä on ruuhkaisempaa suuren turistimäärän takia.  Päätimme mennä sinne bussilla jotta ei tarvitse ottaa ajokamppeita mukaan.

Hotelliksi bookattiin Berchtesgadenissa Hotel Wittelsbach. Ihan perushotelli pääkadun varressa ja Ducatin sai taakse piiloon. Huoneesta kun avasi vessan ikkunan niin olisi voinut lastata laukut suoraan pyörään. Pyörä oli niin lähellä, koska parkkipaikka oli takana ylempänä eli eka kerroksen tasalla.