Heräilin jo ennen kuutta ja sain kuunnella taas sateen ropinaa. Ennuste lupaili että sade loppuu jo amusella. Kun aamiainenkin alkaa vasta klo 8, niin ei ollut hoppua. Ilma alkoikin sitten kirkastua, joskin lämpötila oli vain 15.

Pakkailin tavarat laukkuihin, mikä oli normaalia hankalampi suoritus. Tilaa huoneessa oli nimittäin niin vähän että osa laukuista piti siirtää pakkauksen aikana vessan puolelle. Kympiltä pääsin kuitenkin matkaan. Aurinkokin vilkuili pilven takaa joten meno maistui. Niinkuin joku sanoi “on hyvä päivä olla moottoripyöräilijä”. Jesss!

Suunnistin ensin yhteen suosittuun moottoripyöräilijöiden kokoontumispaikkaan joka oli mutkateiden varrelta. Se tuli vain aivan liian äkkiä vastaan. Paikka oli nimeltään “Restaurant Isebähnli“. Ravintolan parkkipaikalta löytyi pitkä rivi makeita pyöriä. Mm. 3 uutta Ducatin Panigalea ja Nortonin uusi Commando. Eipä ole kumpaakaan tullut aikaisemmin yhtään vastaan ja täällä niitä oli oikein jonossa!

Ducatin uusia Panigaleja rivissä.

Vetäisin bratwurstit ja kuuntelin kun porukkaa tuli ja meni. Mietin että kiva kokoontumispaikka on pojilla. Selkeästi tunsivat toisensa ja eivät olleet täällä ensi kertaa. Jatkoin matkaa. Tie oli kiva, mutta ei ihan niin upea kuin olin näillä nurkilla ajatellut. Vai olisikohan se niin että sitä ei tarvitsekaan olla tuhansien metrien korkeudella ollakseen hieno paikka. Riittää kun on sopiva matka ja kiva kuppila matkan päässä.

Halusin jostakin syystä käydä tällä reissulla Saksassa. Katselin karttaa ja lähin kivannäköinen Saksan puolella oleva kaupunki oli Bad Säckingen. Siispä sinne. Pitihän se käydä saksalaisia onnittelemassa jalkapallon  maailmanmestaruudesta. Hotellin aamiaisella muuten sanoinkin että nyt on tärkeätä asiaa ja onnittelin. Vähän katselivat että mikähän tuokin on ja sanoivat että onhan se tärkeä asia.

Bad Säckingen on Sveitsin ja Saksan rajajoen varrella. Joen yli menee yksi Saksan pisimpiä puusiltoja joka on tehty jo 1200 -luvulla. Tosin on palanut, tuhoutunut ja rakennettu uudestaan monta kertaa. Ihan hieno silta.

Puusilta sisältä.

… ja ulkoa

Kaupungissa oli iso kävelykeskusta. Suurin osa hotelleista oli tuolla kielletyllä (kävelykeskus) alueella eikä oikein tuntunut ensin löytyvän sopivaa. Sitten löytyi kiva “Hotel Schneider“. Pyörän sai viereen parkkiin, netit ja aamiainen kuului ja hintakaan ei ollut kuin 49 €.

Taitaa olla kanttarelliaika – nam!

Kun tallustelin vähän ympäristössä ja kävin hörppäämässä oluen, löytyi ainakin yhdestä ravintolasta kyltti tuoreista kanttarelleista. Pitänee mennä sinne myöhemmin syömään. Ei yhtään hassumpi paikka!

Aamulla jännityksellä katsoin akun jännitteen. Kaikki oli kuitenkin kunnossa eli akussa oli  virtaa. Olin valmiina pistämään Hondan tulille, mutta ei oikein innostanut lähteä vielä liikkeelle sillä satoi aika reippaasti vettä. Sadetutka kertoi että rintama menee lännestä itään ja iltapäivällä sade jo lakkaa. En jaksanut odottaa kuin kymmeneen asti ja lähdin liikkeelle. Suunnitelma oli hyvin väljä, mutta ajattelin ajella vaikka Lutzern’iin seuraavaksi yöksi.

Kerrankin ennusteen pitivät paikkansa ja sade lakkasi puolen päivän aikaan. Sadehaalarissa ei ole kovin herkkua ajella. Tie kulki aika läheltä sitä kuuluisaa Como järveä, joten koukkasin pois päätieltä ja pudottauduin lyhyen serpentiinipätkän järven rantaan.

Matkan varrelle sattui Lago di Como -järvi

Ei minusta vaikuta kovin kummoiselta paikalta. Ei niin kiva kuin Garda osittain sen takia että vesi oli melko mutaisen näköistä.

Matkan varrella tuli vastaan tuttu Gotthard tunneli, jonka pituus on 17 km (ajoin sen muistaakseni toiseen suuntaan vuonna 2011). Tunneliin menijöitä rajoitettiin liikennevaloin, joka sai aikaan kymmenien kilometrien seisovan ruuhkan. Onneksi se ei moottoripyöräilijää paljoakaan haittaa sillä jonojen välistä pääsi hyvin pujottelemaan eturiviin asti. Jännä juttu oli se että tunnelissa lämpötila nousi 30 asteeseen. Sitten kun sieltä tultiin pois niin lämpötila oli vain 12 astetta. Tuli vähän vilpoinen olo hikisissä vehkeissä.

Luzerniin saavuin kolmen maissa. Turisteja oli joka puolella. Olin unohtanut kamerajohdon kotiin, joten pysähdyin yhteen keskustan  kameraliikkeeseen ja ostin muistikortinlukijan jotta sain kuvat siirrettyä pc:hen.

Sitten ajoin vieressä olevaan turisti-infoon kyselemään yöpaikkaa. Infossa täti sanoi että Luzernissä on joku klassisen musiikin festivaali ja koko kaupunki on aivan täynnä. Siltä se kyllä tuntuikin. Ei löytynyt siedettävän hintaista hotellia, joten infon suosittelusta jatkoin mielihyvin matkaan Zugiin (joka oli kyllä ihan väärässä suunnassa, mutta väliäkö tuolla).

Löysin Zugista “halvan” hotellin nimeltä Hotel Station. Oli kyllä pienin huone jossa olen yöpynyt. Sängyn eteen jäi vain 70 cm tilaa! Lisäksi se maksoi yli sata euroa aamiaisella, joten ei Sveitsissä kovin halpaa ole. Illalla käppäilin keskustaan ja söin yhden snitzelin punaviinillä.

Hotellin vieressä oli kauppa josta oli voinut valita oman Maseratin.

Zug on sisäjärven rannalla mikä on täkäläisittäin kova juttu. Se varmaan osittain nosti hotellienkin hintoja. Suomalaiselle järvi näytti isolta lammelta, johon on pitänyt rakentaa kaikki satamat ja rantakahvilat. No menihän se ilta tuollakin.

Yövyin Helsingissa Hilton Airport hotellissa kun sain sieltä hyvän kesätarjouksen. Hieno ja rauhallinen hotelli.

Aamulla oli herätyskello soimassa jo viideltä jotta en varmasti myöhästy. Lentokoneessa oli valojen kanssa jotain vikaa ja sähkömies kävi korjaamassa. Vähän jo vaikutti huolestuttavalta, mutta ei onneksi päästiin kuitenkin matkaan. Tukholmassa oli koneenvaihto ja olin varannut sinne 1,5 tuntia vaihtoaikaa. Ei ollut mitään hoppua.

Milanoon laskeuduttiin puolen päivän aikaan. En pitänyt mitään kiirettä sillä rekkaterminaali on lounaalla 12.30-14.00. Söinkin ajankuluksi lentokentällä vähän pastaa ja ensimmäisen ehtaitalialaisen espresson. Hinta 1,5 euroa. Kyllä maistui. Onpa kiva päästä reissuun!

Kentältä otin taksin hurautin 15 km Niinivirran rekkaterminaalin osoitteeseen, jonka olin saanut. Kuuma oli ja hyppäsin ulos ja vähän ihmettelin kun ei missään näkynyt sopivan näköistä paikkaa. Levottomana marssin yhteen teollisuushalliin ja kyselin tiskiltä että missähän mahtaa olla. Tyttö sanoi että tuosta vain oikealle. No löytyihän se vihdoin, mutta piti kiertää kahden nurkan taakse ennen kuin tuttu kyltti löytyi.

Niinivirran tiskillä nainen sanoi että ovat vielä lounaalla ja piti odotella vielä puoli tuntia. No tulivat sitten viimein.

Hallista Hondakin löytyi hienosti paketoituna.

Niinivirran rekkaterminaalissa Milanon päässä

Trukkikuski nosti paketin vähän keskemmälle. Revin ympäriltä muovit pois ja irroitin sidontaliinat (tässä firmassa kuuluu näemmä kaikki hoitaa itse). Hyvin oli pyörä kulkenut perille naarmuitta.

Pistin ajokamat päälle ja innokkaana laitoin avaimet virtalukkoon. Painoin starttia ja ei inahtanutkaan. Honda oli loukkaantunut kun oli joutunut menemään rahtikyydillä Italiaan – ymmärtäähän tuon .

Ensimmäisenä tarkistin että onkohan virtaa. Volttimittari näytti että akun jännite oli vain 4,5 volttia. Olin kaukaa viisaasti asentanut pyörään volttinäytön niin vika selvisi heti. Samantyyppinen ongelma oli aikoinaan Ducatin kanssa ja arvelin että mittari voisi olla kätevä. Nyt se tuli tarpeeseen.

Terminaalista löytyi kuitenkin laturi ja pyörä saatiin käyntiin ja pääsin matkaan. Ilmeisesti hälytin oli purkanut akun. Onneksi olin asentanut hälärin erillisen kytkimen taakse, joten napsautin sen vain pois kokonaan päältä (olisikohan asentaessa ollut aavistus…). Tuo vempele revitään kyllä jatkossa pois koska sen tarpeellisuuskin on ollut kyseenalainen.

Terminaalin jälkeen ajelin tunnin ylimääräisen lenkin jotta akku olisi varmasti täynnä. Yöpaikan eli Hotelli Ibiksen olin varannut jo etukäteen, joten etsin sen vain navista ja laitoin seuraavaksi kohteeksi.  Oli halpa ja hyvä hotelli, mutta kaukana keskustasta, keskellä tylsää maaseutua ja autobaanan lähellä. Maaseututien varressa oli myös lyhythameisiä, korkeissä saappaissa olevia tyttöjä ja vinkkailivat että tänne vaan. Mitähän niillä olisi ollut mielessä?

Olin ensin ajatellut että en mene ollenkaan Milanon keskustaan, mutta nyt olin jostain  selvittänyt että Duomon vieressä on Tissotin oma myymälä ja olin kelloa vailla (kun edellinen sippasi kesälomalla). No pakkohan sinne oli mennä taksilla (kun yleisilläkään ei päässyt). Silloin tuli mieleen että olisihan se hotelli voinut olla lähempänäkin kun kesti tovin ennenkuin olin perillä.

Galleria Vittorio Emanuele Duomon vieressä

Tissotin myymälässä kello-ostoksilla

Nyt minulla on kuitenkin ranteessa Tissotin hieno krono mallia PRC200. Sillä voi vaikka sukeltaa. Hienohan se on, mutta hinnat ovat ihan samat riippumatta mistä sen ostaa. Onhan se kuitenkin kiva muisto reissulta. Lisäksi kaupassa oli koko mallisto näkyvillä sekä tietävä myyjä joten pääsin kätevästi vertailemaan painoja ja muita ominaisuuksia joita esitteistä on aina hankalampi tutkia.

Reissu alkoi sillä että Honda piti haikeana viedä Niinivirran rekkaterminaaliin rahdattavaksi Milanoon. Tavaroiden pakkauksessa piti huolella miettiä mitä pistää menemään pyörän mukana ja mitä sitten kuskaa itse perille lentokoneessa.

Honda rahtitelineessä.

Niinivirta on sikäli kätevä että terminaali Suomessa sijaitsee Helsingissä lentokentän vieressä, joten pyörää ei tarvitse viedä Tampereelle asti kuten Motologistican tapauksessa edellisillä reissuilla. Itse rahtaus tapahtuu Euroopan läpi junalla.

Milanon päässä rekkaterminaali on Linaten lentokentältä vain 15 km, joten pyörän hakukin menee kätevästi (ja nopeasti) taksipelillä suoraan kentältä. Rahtiliikenne on säännöllistä pari kertaa viikossa ja junarahteja ei tarvitse passailla täysiä kuormia (ilmeisesti) kuten rekalla kuljetetettaessa. Aikatauluja on helppo passata eikä paluurahtikaan kestä kauaa. Kaiken kukkuraksi rahti on satasen halvempaa per siivu (menopaluu 744 €).

Teemu Niinivirralta soitteli pari päivää aikaisemmin ja sanoi että olivat peruneet yhden junavuoron, joten Honda pitäisi tuoda jo muutaman tunnin aiemmin heille jotta ehtii jo samana iltana junaan. No minä lähdin ajoissa ja olinkin terminaalissa jo hyvissä ajoin ennen yhtä. Teemun kanssa sidottiin pyörä telineeseen kiinni mukana tuomillani tukevilla liinoilla (Niinivirralla pitää olla omat liinat). Teline ainakin on asiallisen näköinen. Koko laitoksen ympärille tulisi vielä monta kerrosta suojamuovia, joten tavarat näyttäisivät olevan hyvin suojassa.

Vähän haikeana jätin Hondan sinne mutta turvassa tuntui olevan. Eiköhän se perille osaa kun on ammattilaiset asialla.

Niinivirran Helsingin terminaali sijaitsee aivan Cumuluksen lentokenttähotellin vieressä, joten marssin sinne ja menin ilmaisella kenttäkuljetuksella lentokentälle. Kentällä hyppäsin Finnarin bussiin ja ajoin Helsingin keskustaan ja edelleen junalla kotiin.

Sitten vain hermostuneena odottelemaan lentoa Milanoon. Pitää vain luottaa että Hondakin kulkeutuu samaan paikkaan.

Tällä kertaa on tarkoitus käydä tutkimassa Pyreneitten vuoristoa Ranskan ja Espanjan rajalla.

Aikaa on varattu vain 2 viikkoa ja siksi Honda rahdataan suoraan Milanoon jonne itse lennän perässä pe 22.8.2014. Viikonpäivät ajelen yksinään koukkaamalla pohjoisen kautta. Tarkka reitti muokkautuu fiilisten ja säiden mukaan.

Eija lentelee Barcelonaan pe 29.8 (varasin jo valmiiksi kivan hotellin läheltä biitsiä). Sieltä jatkamme kahdestaan. Ensin tutkitaan Espanjan puoli Pyreneistä ja sitten Ranskan puoli. Reitti riippuu sateista ja lämpötiloista. Lueskelin että Espanjan puolella on yleensä kuumempaa ja Ranskan puolella viileämpää. Siispä keli saattaa päättää milloin siirrytään pohjoisen puolelle.

Pyreneitten jälkeen on vuorossa St Tropezin ja Cannesin makeiksi kehuttu rantatie. Sieltä sitten alppien läpi takaisin Milanoon. Milanossa Honda jätetään Niinivirran rekkaterminaaliin ma 8.9 rahdattavaksi takaisin Suomeen. Milanosta on lento Helsinkiin jo samana päivänä.