Yövyin Helsingissa Hilton Airport hotellissa kun sain sieltä hyvän kesätarjouksen. Hieno ja rauhallinen hotelli.

Aamulla oli herätyskello soimassa jo viideltä jotta en varmasti myöhästy. Lentokoneessa oli valojen kanssa jotain vikaa ja sähkömies kävi korjaamassa. Vähän jo vaikutti huolestuttavalta, mutta ei onneksi päästiin kuitenkin matkaan. Tukholmassa oli koneenvaihto ja olin varannut sinne 1,5 tuntia vaihtoaikaa. Ei ollut mitään hoppua.

Milanoon laskeuduttiin puolen päivän aikaan. En pitänyt mitään kiirettä sillä rekkaterminaali on lounaalla 12.30-14.00. Söinkin ajankuluksi lentokentällä vähän pastaa ja ensimmäisen ehtaitalialaisen espresson. Hinta 1,5 euroa. Kyllä maistui. Onpa kiva päästä reissuun!

Kentältä otin taksin hurautin 15 km Niinivirran rekkaterminaalin osoitteeseen, jonka olin saanut. Kuuma oli ja hyppäsin ulos ja vähän ihmettelin kun ei missään näkynyt sopivan näköistä paikkaa. Levottomana marssin yhteen teollisuushalliin ja kyselin tiskiltä että missähän mahtaa olla. Tyttö sanoi että tuosta vain oikealle. No löytyihän se vihdoin, mutta piti kiertää kahden nurkan taakse ennen kuin tuttu kyltti löytyi.

Niinivirran tiskillä nainen sanoi että ovat vielä lounaalla ja piti odotella vielä puoli tuntia. No tulivat sitten viimein.

Hallista Hondakin löytyi hienosti paketoituna.

Niinivirran rekkaterminaalissa Milanon päässä

Trukkikuski nosti paketin vähän keskemmälle. Revin ympäriltä muovit pois ja irroitin sidontaliinat (tässä firmassa kuuluu näemmä kaikki hoitaa itse). Hyvin oli pyörä kulkenut perille naarmuitta.

Pistin ajokamat päälle ja innokkaana laitoin avaimet virtalukkoon. Painoin starttia ja ei inahtanutkaan. Honda oli loukkaantunut kun oli joutunut menemään rahtikyydillä Italiaan – ymmärtäähän tuon .

Ensimmäisenä tarkistin että onkohan virtaa. Volttimittari näytti että akun jännite oli vain 4,5 volttia. Olin kaukaa viisaasti asentanut pyörään volttinäytön niin vika selvisi heti. Samantyyppinen ongelma oli aikoinaan Ducatin kanssa ja arvelin että mittari voisi olla kätevä. Nyt se tuli tarpeeseen.

Terminaalista löytyi kuitenkin laturi ja pyörä saatiin käyntiin ja pääsin matkaan. Ilmeisesti hälytin oli purkanut akun. Onneksi olin asentanut hälärin erillisen kytkimen taakse, joten napsautin sen vain pois kokonaan päältä (olisikohan asentaessa ollut aavistus…). Tuo vempele revitään kyllä jatkossa pois koska sen tarpeellisuuskin on ollut kyseenalainen.

Terminaalin jälkeen ajelin tunnin ylimääräisen lenkin jotta akku olisi varmasti täynnä. Yöpaikan eli Hotelli Ibiksen olin varannut jo etukäteen, joten etsin sen vain navista ja laitoin seuraavaksi kohteeksi.  Oli halpa ja hyvä hotelli, mutta kaukana keskustasta, keskellä tylsää maaseutua ja autobaanan lähellä. Maaseututien varressa oli myös lyhythameisiä, korkeissä saappaissa olevia tyttöjä ja vinkkailivat että tänne vaan. Mitähän niillä olisi ollut mielessä?

Olin ensin ajatellut että en mene ollenkaan Milanon keskustaan, mutta nyt olin jostain  selvittänyt että Duomon vieressä on Tissotin oma myymälä ja olin kelloa vailla (kun edellinen sippasi kesälomalla). No pakkohan sinne oli mennä taksilla (kun yleisilläkään ei päässyt). Silloin tuli mieleen että olisihan se hotelli voinut olla lähempänäkin kun kesti tovin ennenkuin olin perillä.

Galleria Vittorio Emanuele Duomon vieressä

Tissotin myymälässä kello-ostoksilla

Nyt minulla on kuitenkin ranteessa Tissotin hieno krono mallia PRC200. Sillä voi vaikka sukeltaa. Hienohan se on, mutta hinnat ovat ihan samat riippumatta mistä sen ostaa. Onhan se kuitenkin kiva muisto reissulta. Lisäksi kaupassa oli koko mallisto näkyvillä sekä tietävä myyjä joten pääsin kätevästi vertailemaan painoja ja muita ominaisuuksia joita esitteistä on aina hankalampi tutkia.