19.8 Suomussalmi-Joensuu

Yö meni hyvin, kun irroitin jääkaapin seinästä. Se piti tauotta ääntä ja lykkäsi kuumaa ilmaa pieneen mökkiin vaikka tuuletusikkuna oli auki. Yöllä oli satanut koska Ducatin penkki oli märkä. Aamu oli lämmin ja kostea, mutta ei enää satanut. Keittelin aamupuurot Trangialla ja pakkailin sivulaukut tuttuun tapaan.

Reitin suunnittelun olin jättänyt aamuun joten se vei aikansa, koska ainut toimiva internet paikka oli respamökin terassilla. Aikaa touhuiluihin meni siksi hieman totuttua enemmän mutta pääsin kuitenkin kymmenen maissa jo liikenteeseen. Tein naviin reitin nopeimmasta poiketen Kuhmon ja Lieksan kautta. Michelinin kartta oli merkinnyt osia siitä vihreällä, joka tarkoitti että maisemien pitäisi olla kohdallaan.

Suomussalmen kirkonkylällä on alkuperäisessä kunnossa oleva baari jossa Ilmari Kiannolla oli kantapöytä.

Kävin lähtiessä katsomassa Suomussalmen kirkonkylällä vanhaa baaria, joka on ollut Ilmari Kiannon mielipaikka ja jossa hänellä oli kantapöytä.

Suunta oli kohti Joensuuta, joka olisi mukavan päivämatkan mitta. Tie oli hyväkuntoinen ja hyvin hiljainen. Nopeusrajoitus oli pääosin 80, mutta päästelin vähän yli satasta, koska muita ei juurikaan näkynyt. Lounasbreikin pidin Kuhmon Nesteellä . Siellä oli monta muutakin motoristia (ja ruokakin ok). He kertoivat että Lieksassa on paikallisten kokoontumisajo nimeltä “Sudenajo”.

Lieksan moottoripyöräkerholla oli menossa kokoontumisajo “Sudenajo”.

Päätin pyörähtää siellä mutta meno oli aika rauhallista, joten jatkoin matkaa.

Joensuussa ajattelin katsastaa Linnunlahden leirintäalueen, koska teki mieli uimaan. Ilma oli nimittäin kostea ja lämmöt 22 astetta. Siellä olevat mökit olivat uusia ja pyysivät niistä satkun. Kun 84 eurolla sain keskustan uudesta Cumuluksesta 130 euron huoneen, meninkin Cumulukseen.

Joensuun satamassa soitti paikallinen bändi. Se sai kosteasta ilmasta huolimatta porukan liikkeelle. Kuvanottohetkellä on tosin vielä rauhallista.

Oli lauantai-ilta ja satamassa soitti paikallinen bändi mukavaa blues-rockia.

Leave a Reply