Svolvaerin satamanäkymä.

Aamupäivällä näytti vähän sade taukoavan, joten ajattelin ottaa Ducatin alle ja käydä katsastamassa lähellä olevan Henningsvaerin kylän. Ajomatkaa olisi 30 min, joten se menisi ilman sadehaalaria vaikka vähän satelisikin.

Vähän vettä ripsutteli, mutta matka oli hyvinkin sen arvoinen. Kapea tie vei rantakallioita syleillen ja oli paikoin riittävän leveä vain yhdelle autolle. Valokuvat eivät tee maisemille oikeutta varsinkin kun aurinko näkyi vain hetkittäin. Fuskaan vähän ja laitan tähän yhden postikorttikuvan.

Henningsvaer koostuu useasta pikkusaaresta.

Varsinainen Henningsvaerin kylä koostuu useasta ulkoluodoista ja pikkusaarista, joita yhdistää 2 kapeaa kaarisiltaa. Silloilla on liikennevalot, sille niiden leveys ei ole riittävä kahdelle autolle.

Henningsvaerin satamassa on maisemat kohdallaan.

Söin lounasta yhdessä sataman kalaravintolassa ja suunnistin takaisin.

Jäisiä viikinkejä “Magic Ice” -näyttelyssä.

Iltapäivällä piti vielä käydä katsomassa kehuttu Magic Ice -näyttely, sillä se oli ihan hotellini naapurissa. Se koostuu viikinkiaiheisista jääveistoksista ja värivaloista sekä jääbaarista. Piti pukea yksi lämmin kaapu päälle että pääsi sisään sillä tilassa oli reilusti pakkasta. Hintaan kuului vielä jääbaarissa jäästä tehdystä pikarista tarjottu drinkki.

Huomenna pitäisi sitten suunnistaa takaisin mantereen puolelle. Lautta lähtee jo 8:15, joten on aikainen herätys. Valitsin lauttavaihtoehdon niin ei tarvitse ajaa samaa matkaa takaisin Narvik’iin.

Yritin lähteä ajoissa liikkeelle sillä säätiedotus lupasi iltapäivän puolelle sadetta Svolvaeriin. Svolvaer on Lofoottien pääkaupunki ja sinne olisi matkaa noin 3-4 tuntia. Vaikka se on pääkaupunki niin siellä on vain 9200 asukasta.

Pääsin yhdeksän maissa matkaan pienessä tihkusateessa. Lisäksi sain laukkuja nostaessa (huono asento) venäytettyä selän, joten päivä ei alkanut lupaavasti. Onneksi kun mantereesta päästiin eroon ja siirryttiin niemimaalle ilma kirkastui ja sain sadehaalarin pois. Ilmeisesti mantereen vuorijono pyrkii tiivistämään sinne tulevat virtaukset sateeksi.

Vuoret olivat henkeäsalpaavan kauniita kun aurinko tuli esiin.

Maisemat olivat hienoja myös läheltä katsoen.

Maisemat olivat upeita kun osa vuoristosta kylpi auringon valossa ja osa pilvien varjossa. Tuntui että vihreä kangasmaasto suorastaan pursui värejä.

Aikani kun ajelin jouduin kuitenkin vielä kertaalleen laittamaan haalarin uudestaan päälle ja kerran ottamaan sen pois. Joku voisi ajatella että mikset sitten aja koko ajan sadehaalari päällä kun sateen uhka on olemassa. Kuitenkin kun haalarin saa pois on vähän kuin vaihtaisi talvikengät tennareihin. Olo on kevyempi kun ei ota tuulta eikä hiostakkaan niin paljoa.

Tuosta mentiin yli. Sillat ovat kaikki täällä riippusiltoja.

Kuljin ainakin kymmenen tunnelin ja kahden riippusillan läpi. Viimeinen tunneli taisi mennä jonkun vuonon alikin. Pari tunnelia ja iso riippusilta oli vielä rakenteillakin. Silloin ei enää tarvitse joka vuonon perukoita käydä kiertämässä vaan pääsee suoraan yli tai ali. Kyllä on ollut kallista muutaman asukkaan ja turistin tarpeiden täyttäminen.

Iltapäivällä pääsin perille Vestfjord -hotelliin. Tasoon nähden melko kallis mutta silti huomattavasti halvempi kuin muut vaihtoehdot. Ajattelin olla täällä kaksi yötä kun huomiseksi lupasi sadetta.

Yö junassa meni hyvin vaikka uni olikin vähän katkonaista. Aamiainen jäi syömättä sillä junan ravintolanpitäjä oli sairastunut. Onneksi olin ottanut mukaan pähkinöitä ja pari banaania. Juna tuli perille Kolariin 8:50 ja jo 20 min myöhemmin olin Ducatin selässä valmiina matkaan. Lämpötila oli 16 ja pilvistä joten oli erinomaiset olosuhteet moottoripyörämatkailulle. Matkaa Narvikkiin oli 450 km ja ajattelin pitää Kiirunassa lounasbreikin koska se oli jotakuinkin puolessa välissä. Ei muuta kuin matkaan.

Kiirunaan mennessä tie oli tylsää eikä muita liikkujia paljon näkynyt.

Meno Kiirunaan oli yksitoikkoinen; ajelin lähes yksin melko suoraa tietä jota reunustivat suot ja matalakasvuiset koivut. Ei ollut mäkiä ei vaaroja. Pari kyläntapaista sattui matkalle ja ajattelin että mitenkähän nuokin asukkaat ovat päättäneet muuttaa tänne. Kiirunan jälkeen maisema kuitenkin muuttui. Outo havainto oli se että yli puolet paikannimistä oli suomenkielisiä.

Kiirunan jälkeen oli paljon kauniita kirkasvetisiä jokia.

Upeaa Lapin jänkhää.

Oli vaaroja, kitukasvuisia koivuja ja kirkasvetisiä puroja ja koskia. Kaiken kukkuraksi aurinkokin paistoi. Upeata lapin maisemaa! Katsoin navia ja korkeus oli noin 650 metriä.

Matkalla sattui mielenkiintoinen tapahtuma. Huomasin että edessä oli joku liikenneruuhka keskellä korpea kun muutama asuntoauto ja pari muuta autoa oli pysähtynyt. Sitten näin syyn; parikymmentä poroa seisoi keskellä tietä eikä liikkunut mihinkään. Minä sitten tietysti ohitin autot. Ajoin porojen viereen ja päästin pakoputkesta muutaman Ducatin karjahduksen. Kyllä tuli poroihin liikettä ja päästiin taas jatkamaan.

Norjan rajalla alkoi sitten tihutella vettä ja jouduin laittamaan sadehaalarin. Rajan jälkeen maisema muuttui vieläkin mielenkiintoisemmaksi.

Norjan puolella oli paljon pikku lampia ja pieniä mökkejä.

Maisema oli hyvin kallioista ja joka kolossa tuntui olevan pikku lampi tai joki. Lampien rannoilla ja mäkien päällä oli pieniä harmaita mökkejä, joissa oli mustat ikkunanpielet. Samaten punainen mökki tuntui olevan suosiossa. Harmi ettei aurinko paistanut, olisi saanut hienoja kuvia.

Narvik’iin saapuessa sain heittää sadehaalarin pois ja aurinko tuli esiin. Hotellin olin jo varannut valmiiksi Scandic‘sta.

Perinteinen lähtökuva. Makuupussi ja joitakin leirintätarvikkeita on tuossa vihreässä pussissa.

Kovasti on viime päivinä katseltu säätiedotuksia. Sitten kävi näemmä niin että lähtöpäivänä oli 24 astetta ja auringonpaistetta. Mikäs siinä, vähän hikisenä pääsin matkaan Imatralta klo 12.30.

Aikaa oli runsaasti sillä moottoripyörän lastaus alkaisi vasta 16.55. Saavuin hyvissä ajoin perille ja ajattelin pyörähtää eteläsatamassa katsomassa paatteja. Vähän hitaasti loppumatka joutui koska oli ruuhka-aika joten sain saman tien lähteä kohti Pasilaa. Eipä sitten tahtonutkaan päästä sieltä pois. Tietöitä oli joka paikassa ja jono ei liikkunut vaikka valo vaihtui vihreäksi. Peilejä varoen ajelin autojen välistä ja pääsin vihdoin perille eikä yhtään liian aikaisin. Puoli tuntia mokomaan matkaan. Autolla olisi mennyt ainakin tuplat ja olisin varmaan myöhästynyt.

Pasilan autovaunu. Tuonne reikään se Ducati piti ajaa.

Pääsin kuitenkin hikisenä Pasilan autolastausasemalle ja minut ohjattiin rampille joka vei autovaunun yläkertaan (eräänlainen pitkä putki). Sain neljä liinaa joilla kiinnitin Ducatin paikalleen. Etupyörää varten laitettiin topparirauta jota vasten pyörä oli hyvä kiristäå. Liinat olivat onnettomia, mutta sain kuitenkin mielestäni kulkupelin hyvin kiinni. Ei muuta kuin kamat kantoon ja Pasilan asemalle. Kuumissani unohdin yhden pussukan pyörään jossa oli laturit ja kengät, mutta eiköhän sitä pärjätä. Matkaa asemalle oli 400 metriä, mutta niissä vetimissä ja helteessä se oli ihan riittävästi. No perillä lämpötilat ovat varmaan jotakin ihan toista.

Makuuvaunu oli pieni, mutta asiansa ajava. Perillä pitäisi olla Kolarissa aamulla puoli yhdeksän maissa joten oikein hyvä aikataulu.

Ensimmäinen alustava reittisuunnitelma.

Seuraava reissu on suunnitteilla Lofooteille Norjaan. Norjaa ovat monet kehuneet ja etenkin Lofootit on kuvauksellisena paikkana houkutellut. Olen myös hieman kyllästynyt viime reissujen kesäisiin helteisiin mannereuroopassa.

Tällä kertaa Eija ei lähde mukaan vaan seikkailen ihan yksinään. Teltan tarvikkeineen otan mukaan mikä antaa joustoa yöpymisille ja ei ole tilankäytön kannaltakaan ongelma koska telttatarvikkeiden säkki mahtuu hyvin poikittain taakse.

Tarkoitus on ensin ajaa Helsinkiin ja hypätä siellä junaan, jolla puksuttelisin yön yli Kolariin. Juna lähtee pe 11.8 klo 18.21. Moottoripyöräpaikkoja ei ole montaa joten varasin sen heti kun vain oli mahdollista huhtikuun lopussa. Varattuun pakettiin kuuluu oma hytti suihkulla, joten olen toivon mukaan virkeänä perillä Kolarissa la aamuna klo 8.48.

Sieltä sitten länteen Ruotsin läpi Narvik’iin joka kuuluu jo Lofootteihin. Kolarista tulee Narvik’iin matkaa 385 km eli ajoaikana 5 tuntia kertoo Google (katsoo nyt viittiikö ajaa putkeen jos vaikka sataa). Lofootteja sitten tutkailisin muutamia päiviä, jonka jälkeen vaikka kolmen tunnin lautalla takaisin mantereelle niin ei tarvitse ajella samaa reittiä takaisin. Vähän Norjan rannikkoa alaspäin ja sitten Oulun korkeudelta takaisin Suomeen. Sieltä sitten fiilisten mukaan ajellen takaisin kotiin. Jos vaikka kävisi Ratteentien museossa Suomussalmella, jossa on tehnyt mieli käydä mutta joka on ollut Imatran vinkkelistä turhan kaukana.

Takaisin kotona viimeistään tiistaina 23.8.
Ajomatkaa tulisi Googlen mukaan 2287 km ja täysiä päiviä 11 pv.