Ilma lupaili hienoja ajokelejä; aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpötila oli kirpeä +13. Tänään oli aikomus vaihtaa maata ja mennä Pyrenien yli Ranskan puolelle. Eli suuntana pohjoinen seuraten Rio Cincaa ylävirtaan A-138 pitkin. Tie mutkitteli joen mukaan ja noustiin yhä ylemmäs.

Pyrenien korkein vuori on Monte Perdido. Sitä olisi ollut hienoa käydä vilkaisemassa mutta sitten olisi pitänyt turvautua maastokenkiin ja vaellusvarusteisiin, koska tietä lähimaastoon ei ole tehty. Vähän harmi sinänsä. Kuvien perusteella melkoisen upea paikka. Perdido jäi reitistämme vasemmalle.

Tie kulki Rio Cincaa myötäillen jylhissä vuoristomaisemissa.

Kun saavuimme Espanjan ja Ranskan rajalle tie äkkiä päättyi ja kalliossa oli vain reikä. Sinne sitä pitäisi kuitenkin tunkeutua eli jatkoimme muutaman kilometrin pituiseen tunneliin. Ei kuitenkaan ihan noin vaan, sillä autojen määrää säännösteltiin liikennevaloin.

Tunnelista pulpahdimme sitten Ranskan puolelle. Maisema muuttui autioksi kiviseksi vuorimaisemaksi. Korkeus oli yli 1700 m. Sieltä pudoteltiin kilometriin, jonka jälkeen vasta kasvullisuus muuttui vehreäksi. Olin lukenut että Espanjan puolella on kuivaa ja Ranskan puolella vihreää. Näyttäisi pitävän paikkansa, mutta vasta kun olet alle kilometrissä.

Mutkia piisasi kun laskeuduimme alas laaksoon.

Pujottelimme serpentiiniä pitkin ja kävimme breikillä pienessä pikkukylässä nimeltä Arreau. Navi reititti aika mielenkiintoisesti ja autolla olisi ollut jo tiukkaa niillä kapeilla poluilla joita Arreau’un ajeltiin. Juotiin kahvit yhdessä viehättävässä pikku kahvilassa.

Kahvit joimme serpentiiliajelun päätteeksi pikkukaupungissa nimeltä Arreau.

Vähän alkoi kiemurtelu jo väsyttää, joten päätimme vaihtaa pikkutiet vaihteeksi isompaan. kerroin naville että nyt baanalle ja sitä pitkin yöksi St-Girons’n kaupunkiin. Pienet serpentiinitiet ovat nautinnollisia, mutta hitaasta nopeudesta johtuen vaativat keskittymistä kaksi päällä ja matkatavarat mukana. Pyörän painopiste kun on aika korkealla.

Jylhää Pyrenien maisemaa Ranskan puolella.

Gironsissa oli illalla hiljaista, mutta muuten mukavan tuntuinen keskiaikainen muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunki. Yövyimme hotellissa nimeltä Eychenne. Pieni hotelli, joka yritti olla se parempi hotelli. Saapuessamme oli taas vähän vaikeuksia päästä paikallisten ruokailurytmiin, kun ruokaa ei ravintoloista saa kuin tiettyinä aikoina. Sitä aina tuppasi myöhästymään lounaasta ja sitten ei saa ruokaa kuin vasta illalla. Kun ei ole kokkia paikalla sanovat. Saatiin kuitenkin pikkuravintolan pitäjä taivuteltua ja onnistuttiin saamaan taas vatsat täyteen.