Ilma lupaili hienoja ajokelejä; aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpötila oli kirpeä +13. Tänään oli aikomus vaihtaa maata ja mennä Pyrenien yli Ranskan puolelle. Eli suuntana pohjoinen seuraten Rio Cincaa ylävirtaan A-138 pitkin. Tie mutkitteli joen mukaan ja noustiin yhä ylemmäs.

Pyrenien korkein vuori on Monte Perdido. Sitä olisi ollut hienoa käydä vilkaisemassa mutta sitten olisi pitänyt turvautua maastokenkiin ja vaellusvarusteisiin, koska tietä lähimaastoon ei ole tehty. Vähän harmi sinänsä. Kuvien perusteella melkoisen upea paikka. Perdido jäi reitistämme vasemmalle.

Tie kulki Rio Cincaa myötäillen jylhissä vuoristomaisemissa.

Kun saavuimme Espanjan ja Ranskan rajalle tie äkkiä päättyi ja kalliossa oli vain reikä. Sinne sitä pitäisi kuitenkin tunkeutua eli jatkoimme muutaman kilometrin pituiseen tunneliin. Ei kuitenkaan ihan noin vaan, sillä autojen määrää säännösteltiin liikennevaloin.

Tunnelista pulpahdimme sitten Ranskan puolelle. Maisema muuttui autioksi kiviseksi vuorimaisemaksi. Korkeus oli yli 1700 m. Sieltä pudoteltiin kilometriin, jonka jälkeen vasta kasvullisuus muuttui vehreäksi. Olin lukenut että Espanjan puolella on kuivaa ja Ranskan puolella vihreää. Näyttäisi pitävän paikkansa, mutta vasta kun olet alle kilometrissä.

Mutkia piisasi kun laskeuduimme alas laaksoon.

Pujottelimme serpentiiniä pitkin ja kävimme breikillä pienessä pikkukylässä nimeltä Arreau. Navi reititti aika mielenkiintoisesti ja autolla olisi ollut jo tiukkaa niillä kapeilla poluilla joita Arreau’un ajeltiin. Juotiin kahvit yhdessä viehättävässä pikku kahvilassa.

Kahvit joimme serpentiiliajelun päätteeksi pikkukaupungissa nimeltä Arreau.

Vähän alkoi kiemurtelu jo väsyttää, joten päätimme vaihtaa pikkutiet vaihteeksi isompaan. kerroin naville että nyt baanalle ja sitä pitkin yöksi St-Girons’n kaupunkiin. Pienet serpentiinitiet ovat nautinnollisia, mutta hitaasta nopeudesta johtuen vaativat keskittymistä kaksi päällä ja matkatavarat mukana. Pyörän painopiste kun on aika korkealla.

Jylhää Pyrenien maisemaa Ranskan puolella.

Gironsissa oli illalla hiljaista, mutta muuten mukavan tuntuinen keskiaikainen muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunki. Yövyimme hotellissa nimeltä Eychenne. Pieni hotelli, joka yritti olla se parempi hotelli. Saapuessamme oli taas vähän vaikeuksia päästä paikallisten ruokailurytmiin, kun ruokaa ei ravintoloista saa kuin tiettyinä aikoina. Sitä aina tuppasi myöhästymään lounaasta ja sitten ei saa ruokaa kuin vasta illalla. Kun ei ole kokkia paikalla sanovat. Saatiin kuitenkin pikkuravintolan pitäjä taivuteltua ja onnistuttiin saamaan taas vatsat täyteen.

Kukonlaulu herätti meidät kirjaimellisesti. Hotelli sijaitsi vuoren kupeessa jossa oli rinteessä useita kanatarhoja ja kukko tietysti jokaisessa. Niitä oli kiva tarkkailla hotellin ikkunasta. On noissa aika hoitaminen kun ovat sillai rinteessä että hoitajan pitää kiivetä.

No ei se mitään. Oli hyvä herätä ajoissa sillä päivän ohjelmassa oli Espanjan puoleisen Pyrenenien teiden koluamista. Eli vähän muutakin kuin pelkkää baanaa ja päätietä. Ei sitten muuta kuin matkaan.

Ajettiin muutama kilometri takaisin Barcelonan suuntaan ja käännyttiin tielle N-260, jota oli ihasteltu monilla moottoripyöräfoorumeilla ja oli sen lisäksi merkitty kauniiksi reitiksi kartoissa. Lämmöt olivat aamulla noin 13 astetta kun läksimme matkaan, mutta nousivat päivän mittaan 27:ään. Eli oli oikein optimaaliset kelit moottoripyöräilyyn.

Cotiella vuori 2912 m.

Tie osoittautui makeaksi valinnaksi. Asfaltti oli hyväkuntoinen ja mutkaa mutkan perään. Ei kuitenkaan mitään sellaista jyrkänteen reunalla kiemurtelevaa kapeaa vuoristotietä, jossa koko ajan pelkää että tippuu alas. Nopeus vaihteli 30-70 välillä, joten onneksi ei tullut suunniteltua reitistä liian pitkää.

Ylin kohta oli 1752 m jossa käytiin. Näkyvyys oli välillä tosi huono koska ajettiin pilven sisällä.

Maisemat olivat fantastisia vuorimaisemia. Alkumatkasta maisema oli pyöreän rehevää mutta myöhemmin muuttui kuivaksi jylhiksi kalliomuodostelmiksi. Vuoristomaisemat olivat jopa odotuksia hienompia. Kalliot ovat alppeja pyöreämpiä ja jotenkin massiivisia. Monet pitävät alppeja ainoina oikeina, mutta kyllä tämäkin paikka vetää hiljaiseksi.

Vähän harmittaa kun hienoimmista paikoista ei saanut otettua ollenkaan kuvia. Syynä on se että tie oli sen verran kapea ettei hurjimpiin paikkoihin uskaltanut edes moottoripyörää pistää parkkiin ja pysähtyä kuvatauolle.

Rehevät maisemat muuttuivat loppumatkasta jylhiksi kalliomuodostelmiksi.

Moottoripyöriä näkyi teillä enemmän kuin autoja. Perillä Ainsassa arvottiin hotelliksi Hotel Apolo. Ainsa oli valittu yöpymispaikaksi sen perusteella että siitä oli tarkoitus seuraavana päivänä vaihtaa Ranskan puolelle Pyreneitä.

Ainsaa ei hyvällä tahdollakaan pysty suosittelemaan seuraavan lomareissun kohteeksi. Mieleen tulee lähinnä joku amerikkalainen pikkukylä jossa ihminen sinänsä on jo nähtävyys. Illalla syötiin yhdessä ravintolassa hampurilainen joka oli niin mielenkiintoinen että tällaiselta ennakkoluulottomaltakin jäi suurin osa syömättä. Hotelli toi mieleen Hitchcockin Norman Batesin motellin, jossa on ainoastaan yksi työtekijä, joka aina laahustaa paikalle kun kilkutat hotellikelloa sama missä päin olit. Isossa hotellissa ei ollut varmaan muita asiakkaita kuin me. Oli kuitenkin ihan siistiä ja Hondan sai turvallisesti parkkiin mikä tärkeintä. Kuitenkin mieleenjäävä paikka ja jonkinlainen elämys tämäkin.

Aamu valkeni kuumana ja kosteana. Tänä päivänä noustaan ylös vuorille eli Andorran tullivapaaseen valtioon. Matkaa sinne olisi noin 200 km. Andorra on meille molemmille uusi tuttavuus. Malttamattomina odotimme myös miltä Pyreneiden vuoristo näyttää, kun vihdoin päästään siihen paremmin tutustumaan.

Tie oli odotetusti leveätä mutkittelevaa baanaa, joten matka joutui hyvin.

Montserrat vuoret.

Oltiin sovittu että ensin käydään moikkaamassa Eijan työkaveria Mikaa Bagassa. Hänellä on siellä vapaa-ajan asunto vuorilla (muuten on töissä Barcelonassa).

Baga osoittautui mielenkiintoiseksi paikaksi. Oli hyvä kun meillä oli paikallinen opas mukana niin saatiin paikasta paljon irti ja kuultiin mielenkiintoisia yksityskohtia historiastakin. Entisaikaan Baga on ollut tärkeä kauppakaupunki ja pysähdyspaikka matkalla Pyreneiden toiselle puolelle. Vuorten ylityspaikkojahan ei tunnetusti ole kovin montaa.

Bagassa kyläkierroksella Mikan johdolla.

Baga’n torilla oli myyjiä, jotka myivät samppanjapullon korkkeja keräilijöille. Jotkut saavat kuulemma upotettu parikin sataa tuhatta euroa vanhoihin korkkeihin! Tai oikeastaan niihin merkkeihin korkin päällä.

Juotiin vielä kahvit Bagassa ja jatkettiin matkaa ylöspäin. Andorraan tultiin kahden maissa ja löydettiin hotelli Central Andorra yöpaikaksi. Heti kun majoituttiin alkoi kova rankkasade, joten taas oli tuuria kelien suhteen. Sadetutkaa kun tutkaili niin näkyi  selvästi, että Pyrenit muodostavat sadepilviä, jotka sitten satavat kun saavuttavat vuoriston itäosan.

Andorrassa oli kovasti kaikkea tavaraa tyrkyllä ja ilmeisesti vähän halvempaa kuin muualla (ei kuitenkaan minusta kovin merkittävästi). Eijalle ostettiin muistoksi Andorrasta myös oma Tissot.

Eija sai oman Tissotin.

Iltapalalla Andorra la Vella’ssa

Ilma Andorrasta oli sopivasti hieman viileämpi, koska oltiin noustu jo 1100 m merenpinnasta. Illalla oli sortsikamppeissa jopa vähän vilu ulkoilmaravintolassa istuskellessa.

Huomenna sitten jo vähän pienemmille teille.

Pyrenit häämöttivät horisontissa kun aamulla starttasin Hondan hotellin pihasta. Matkaa ei ollut kuin pieni rykäisy eli 200 kilometriä. Sain jo vähän maistiaisia tulevasta kun kiipesin Pyrenien länsipään yli Barcelonan puolelle. Yksi pieni vesikuurontapainenkin tuli, joka oli sikäli erikoinen että ei ollut yhtään pilveä (liekö sitten joku lentokone tyhjentänyt vesisäiliön ;-)).

Perillä olin jo klo 12. Hotellin olin varannut etukäteen; Hotel Icaria. Hieno hotski jossa oli oma parkki alla, rauhallinen sijainti, mutta kuitenkin vain 1-2 korttelia hiekkarannalle. Kun aikaa oli kävin tsekkaamassa valmiiksi rantakuppilat. Hotelli osoittautui hyväksi valinnaksi; sopiva ravintola ihan kohdalla, upea hiekkaranta sekä todella iso marina, joka oli reunustettu kymmenillä rantaravintoloilla. Hotellin sijainti oli hyva ilman suurta väenpaljoutta ja turistien määrää.

Eija tuli!

Eijan kone tuli vähän myöhässä. Eija toi tavaransa yhdessä vanhassa lentolaukussa, joka tumpattiin roskiin ja vaatteet sivulaukkuun. Kentältä sitten surautettiin takaisin hotelliin.

Hotellin kohdalla rannalla oli tosi iso marina.

Barcelonan rantaravintolan iltatunnelmaa.

Illemmalla marssittiin jo tunnustelemaani reittiä rantaan. Minä esittelin kuin ainakin paikallinen mitä mistäkin löytyy. Ehdottamani ravintolakin kelpasi ja istuttiin siihen syömään meren eläviä. Kun oli napa täynnä tallusteltiin vielä viereisen marinan luokse, jonka ympärille oli tehty oikea ravintoloiden keskittymä. Ravintoloiden suuresta määrästä päätellen täällä on joskus paljon enemmän porukkaa. Nyt oli ravintolakapasiteetti aika vähäisellä käytöllä ja taputeltiin vain täyttä mahaa kun yrittivät pyydellä meitä syömään.

Huomenna Andorraan!

Aamu valkeni aurinkoisena ja luvassa oli 30:n lämpötiloja. Mietin miten viettää päivä ennen kuin ajelen Eijaa vastaan Barcelonaan. Päätin että ajan lähelle Barcelonaa ja vietän aikaa jossain biitsipaikassa ison suurkaupungin sijaan. Siitä olisi sitten hyvä päräyttää Eijaa hakemaan lentokentältä.

Valitsin kohteeksi Saint-Cyprien aivan Ranskan välimeren rannikon länsikolkassa Pyreneitten juurella. Luin että siellä olisivat rannat kohdallaan ja erityisesti ranskalaiset tykkäävät seudusta. Ranskan välimeren ranta on länsiosaltaan hienoa hiekkaa ja Rivieran puolelta (itäosa) taas karkeampaa pikkukiveä.

Vaikka lähtiessä oli kuumaa niin lämpö putosi kivasti pari astetta kun tulin rannikolle ollen 26. Rannikko on pitkälle sisämaahan hiekkaa ja maasto matalaa. Tästä johtuen lähelle rantaa muodostuu pieniä sisäjärviä ja rannanmyötäinen maakaistale, joka toimii järvien suojana.

Olin reitittänyt navin siten että reitti tuli meren rantaan vähän ennen St Cyprieniä ja ajelin rannan suuntaisesti katsellen pää pyörien maisemia. Biitsiä riitti ja pieniä kyliä sekä joku isompi marinakin jossa oli paatteja huollettavana.

Olin jo puolen päivän aikaan perillä, joten aikaa jäisi mukavasti myös rantalomailuun.

Onkijoita Saint-Cyprien’in kylän rannalla.

Pistin pyörän parkkiin St Cyprienin rannalla olevan turisti-infon eteen ja marssin sisään. Aah ilmastoitu paikka! Kyselin sopivia yöpaikkoja ja päädyin sellaiseen all-inclusive resorttiin vähän kylän ulkopuolella. Hotelli oli hyvätasoinen; kaksi uima-allasta, rantabaari, hieno hiekkaranta ja suojaisa pysäköintipaikka Hondalle. Eikä ollut kovin kalliskaan. Täällä on kiva huilailla vaihteeksi kylähulinan ulkopuolella ja viettää välillä perus rantalomaa. Hotelli on nimeltään Hotel La Laguna.

Matkaa hotskista kylälle on pari-kolme kilsaa, mutta ei haittaa sillä tullessa otin sieltä jo pari kuvaa, joten se on jo nähty. Ihan kiva, mutta aika samanlainen kuin muutkin rantapaikat. Taidan ottaa lunkisti ja oleilla vain resortissa kuten turistin kuuluukin. Hotellin vierestä menee joenomainen lahdenpuokama sisämaahan, joka on reunustettu napakalla laiturilla, jossa on paatteja parkissa. Näkemistä riittää siis täälläkin.

Hiekkaranta hotellin edustalla.

Hotellissa on kaksi uima-allasta.

Sitten vain pulikoimaan mereen ja uima-altaaseen!

Liikkeelle pääsin klo 7.45. Ilma oli tänä aamuna taas hieno ja näin aamusta 15 astetta lämmintä. Kiva päästä taas liikkeelle. Oli luvassa motariajoa noin 400 kilsaa, jonka kohteeksi olin päättänyt kylän nimeltä Sommieres.

Matka joutui hyvin ja lämpö nousi ollen perillä jo +30. Osittain kyllä senkin takia että lähtiessä Annecystä merenpinnan tasolle. Kadut pienenivät ja loppumatkasta mentiin jo pientä tärisevää mukulakivikujaa kunnes navi sanoi kahdentoista aikaan että ollaan perillä. Katsoin vasemmalle ja kas, siinähän se kyltti olikin: “Sommieres Office de Tourisme”. Oikealla puolella virtasi rauhaisa joki ja vasemmalla puolella oli se ohviisi tosi vanhannäköisessä talossa. Joen varrella oli vanhoja lehtipuita joiden siimeksessä istuskeli ihmisiä aikaa kuluttamassa. Mukava ja rauhaisa tunnelma vaikka yksin en ollut tässäkään paikassa (=turisteja).

Vieressä virtaavassa joessa oli erittäin kirkasta vettä.

Täti turistiohviisissa sanoi että “kun tämä meidän kylä on tällainen niin ei ole sellaista hotellia että saisi moottoripyörän suojaan”. Selvisihän se myöhemmin syykin; Sommieres koostuu kapeista keskiaikaisista kujista, joissa ei voinut ajaa moottoripelillä. Antoi sitten osoitteen viereiseen kylään (Villevieille), joka on kuulemma ihan lähellä.

Jatkoin mukulakivikadulla ajoa ylämäkeen ja päädyin isolla kauko-ohjatulla rautaportilla suojattuun omakotitalotyyppiseen taloon. Vähän piti korttelin ympäri ajella että pääsin takakautta sisään kyselemään että onko oikea paikka (rautaportti oli tiukasti lukossa). Oikeahan se oli. Kiva mesta, jossa oli pieni uima-allas, kissa ja lempeä susikoira. Mukava parin huoneen B&B, mutta edellytti kulkupeliä jos ei halunnut kiivetä paria kilsaa kuumassa ylämäkeen.

Minun huoneen ovi on tuossa altaan takana. On oma olohuone sekä viinikellarin oloinen tyylikkäästi sisustettu makuuhuone.

Illalla on kylällä markkinat joita emäntä suositteli ja kysyi sitten milloin halusin aamiaista. Hävisi sitten tyttärensä kanssa autolla pois ja sanoi että laita portti kiinni kun lähdet. Koko talon ovet olivat avoinna eikä hän tiennyt edes minun nimeäni. Luottavaisia ovat täkäläiset vaikka onkin tuo rautaportti.

Poliisi jo sulkikin katuja kun kävin kylillä haukkaamassa lounasta. Kovasti oli tiukan näköisiä kieltokylttejä. Hondakin oli kaupunginportin vieressä kielletyllä alueella, joten kysyin poliisisedältä että saakohan sitä tuossa olla. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta sanoi kuitenkin “Moto okay”. Taas olin kiitollinen kulkupelin valinnasta, koska varsinaisia parkkipaikkoja ei liiemmin ollut.

Kylän kujat olivat tosi kapeita. Tämä oli aukio jossa lounastin.

Illalla kävin sitten kylillä murkinoimassa ja kiertämässä vanhaa kaupunkia. Markkinatavaraa oli kaikki kujat väärällään ja ihmisiä riitti kylän täydeltä!

Sataa sataa ropisee tili-tili-tom. Eli Annecyssä tulee vettä.

Hotellin ovelta. Ei tuonne viiti mennä.

Katsoin kaikkia löytämiäni sääsivuja ja sadetutkia ja lopputulos oli aina sama; sataa koko päivän ja vasta illemmalla poutaantuu. Huomiseksi lupaa sitten aurinkoista. Ei auta vaikka ajaisi muualle sillä lännestä tulee rintama ja kuivana säilyy vain välimeren rannikko ja sinne on aivan liian pitkä matka.

Siispä matkaaja jää tänne pitämään sadetta kun ei kerran ole kiire mihinkään. Sadekelillä ei ole nautinto ajaa eikä matkakaan taitu kun pitää ajella hissukseen. Pienempiä mutka/alppiteitä olisi voinut tutkia vielä lisää, mutta nyt pitää sitten vähän oikaista suorempaan länteen päin.

Kertoillaanpa vähän Annecy’stä koska kaikki eivät ole varmaan käyneet.

Annecy’stä on sanottu että se on alppien Venetsia ja sen vanhakaupunki on yksi kuvatuimpia Ranskassa (vanhakaupunki on sen verran iso että siellä tuppasi vielä yhden illan tutkimuskävelyn jälkeenkin eksymään). Annecy’a halkovat useat vuolaasti virtaavat kanavat, jotka on reunustettu ravintoloilla ja kahviloilla. Kanavat virtaavat kohtuullisen suureen Lac d’Annecy -järveen. Yhtymäkohdassa on iso puisto jossa kauniilla ilmalla oli paljon porukkaa päivää viettämässä.

Annecy’stä on useita kirkkoja, linna mäen päällä, ainakin yksi ostoskeskus sekä paljon kalliita merkkiliikkeitä. Asukkaita on 50 000, mutta sen lisäksi runsas määrä turisteja joita riittää joka kujalle ja kahvilaan. Oikein mukava kaupunki turistille ja nähtävää riittää useaksi päiväksi. Ainakin jos ei sada.

Pont des Amours. Sillalla oli lukuisia pareja ja kaikilla tuntui olevan iPhonet kourassa jolla sitten kuvailivat. Yhdelläkin parilla oli kyltti vastanaineet. Heidän ainutlaatuisesta tilaisuudestaan piti sitten ottaa heidän kännykällään kuva. Tuloksena oli huonossa valossa todella tuhruinen harmaa kuva. Olisi tehnyt mieli sanoa “luki kännykuva ja luki oikealla kameralla otettu kuva”.

Kävin vähän ympäristössä sontikan kanssa kävelemässä ja syömässä. Illemmalla sade jo loppuikin niinkuin olivat luvanneet. Tuollainen leppoisa välipäivä.