29.8 Rocroi – Brüsseli (B)

Kaivettiin Ducatti tallista (johon oli ilmestynyt myös yksi Bemari) ja oli aika jättää tämä mukulakivikylä taakse. Sen verran tarkistin että asukkaita Rocroissa oli 2386. No ei tänne  vallihautojen väliin enempää mahtuisikaan. Taas oli käteinen valttia sillä korttipeli ei käynyt koska vehje oli kuulemma rikki.

Päätin kertoa naville että mennään melko suoraan Rysseliin. Eija oli tulossa lentsikalla neljän maissa ja sovittiin että hän tulee suoraan mittariautolla hotellille niin ei tarvitse passailla kuljetusten kanssa.

Heti lähdön jälkeen vaihtui maa taas Belgiaksi. Teiden kunto ei Belgiassa ole saksalaista tasoa (enemmänkin suomalaista). Matkaa ei ollut paljon joten en pitänyt kiirettä sillä hotellia ei kuitenkaan saa kovin aikaisin. Pieni sadekuuro (no pieni; tuli kaatamalla, mutta vain puoli tuntia) alkoi kun tankkailin joten pysähdys sattui hyvään aikaan.

Brüsselissä sitä riittää porukkaa.

Brüsselissä sitä riittää porukkaa.

Yhden maissa olin hotellilla (Hotel Marivaux) ja ajoin Ducatin hotellin alla olevaan parkkihalliin. Mielenkiintoinen paikka tuo hotellin parkkihalli; ollut aikaisemmin teatterina. Siellä olisi voinut hyvin filmata jonkun kauhuleffan oli sen verran hurjan näköinen paikka.

Marivaux hotellissa on mielenkiintoinen parkkihalli. Ollut ennen teatterina.

Marivaux hotellissa on mielenkiintoinen parkkihalli. Ollut ennen teatterina.

Marivaux hotelli sinänsä vaikuttaa kuitenkin hyvältä ja tasokkaalta. Se on keskeisellä paikalla muiden kansainvälisten hotellien joukossa. Turvaa lisää seuraavassa risteyksessä oleva armeijan auto sekä pari rynnäkkökiväärillä varustettua sotilasta muistutuksena siitä pommiattentaatista.

Eijan matkalle tuli sitten mutkia. Hänellä oli välilasku Köpiksessä ja SAS sitten ilmoittikin että lento on peruttu. Sai siten paikan seuraavalle lennolla ja on kuulemma täällä vasta yhdeksän maissa tai jotain. Eli siellä se nyt odottaa ei niin kovin onnellisena monta tuntia. No toivottavasti laukku sentään tulee koneeseen mukaan.

Eija saapuu viimein!

Eija saapuu viimein!

Eija saapui perille klo 21.00 ja vielä oikein laukulla varustettuna.

Leave a Reply