Ja ei kun matkaan. Määränpäänä tänään Trier. Ilma oli hieno ja matka joutui autobaana ykköstä koska liikennettä oli saksalaisittain kohtuullisesti. Matkan varrella oli kyltti “Nürnburgring”. Käännettiin suunta sinne. Rata sijaitsee Eifelin ylänköseudulla hienojen mutkateiden ja kauniiden maisemien keskellä.

Mutkateistä ja maisemista nauttien saavuttiin kohteeseen. Päärakennuksen edessä yksi viritetty Porsche päästeli vaikka muuten olikin aika rauhallista kun ei ollut ajoja.

Sain Eijan yllytettyä ajamaan radan simulaattorissa kun ei suostunut ihan oikeasti radalle. Penkissä oli kuitenkin tärinät ja kaikki.

Nürnburgring on aika massiivinen paikka. Siellä on nähtävillä erilaisia kilpa-autoja sekä olisi saanut myös vuokrata kyydin siten että rata-autolla olisi ollut kuski mukana. Kumpikaan ei uskaltanut moiseen. Liekö vanhuus taas syynä – ei tietenkään.

Eijalla oli kuitenkin nyt sen verran kokemusta vauhdista että istutettiin se Alfan rattiin. Hyvin matka joutui Trieriin asti. Hotelli oli valmiiksi bongattu Best Western Trier City. Kun oltiin tsekkaamassa sisään huomasin että minähän olen täällä jo ollut. Vuonna 2018 tuli ajettua pitkä euroopan kiertua Ducati Multistradalla.

Auto saatiin survottua hotellin alle parkkihalliin. Ei siksi että se olisi ollut täynnä, mutta oli melkoisen ahtaat ajoväylät maan alle. Sitten kaupunkia tutkimaan.

Päätettiin olla Trierissä kaksi yötä että ei olo ole liian levotonta.

Trierin kävelyalueen toisessa päässä on “Porta Negra”. Paljon sitä edemmäs ei kannata sitten mennäkään sillä itse Mosel-joen rannalla ei ole kuin pusikoita. Mikä on vähän yllättävää.