9.9 Cortona – Orbetello

Yöllä herättiin hirveään rankka sateeseen ja tuli mieleen että kohta Honda huuhtoutuu veden mukana kaupunginporttien ulkopuolelle. Onneksi häläri oli päällä joten ainakin se nostaa hirveän metelin jos näin käy. No aamulla kaikki on aina paremmin ja aurinko paistoi ja Honda oli siinä mihin se oli jätettykin. Respan setä antoi jopa rätin niin pääsin sen kuivaamaan.

VenesatamaYöllä sain vision että mennään seuraavaksi biitsille. Respan setä sanoi että Orbetello on hyvä paikka ja siispä mentiin sinne. Lämmöt olivat lähtiessä 20, mutta rannikolle laskeuduttaessa oli jo 31. Hieman aikaa etsiskeltiin sopivaa hotskia kun ensimmäinen ajateltu ei miellyttänyt. Löytyi makea marina ja paljon kalliita veneitä.

Eija biitsilla Eija vedessa AuringonlaskuPäädyimme kuitenkin lopuksi Villa Ambra hotelliin. Ei vaikuttanut kovin kummoiselta aluksi, mutta oli suoraan hiekkarannalla. Meillä oli jopa merinäköala, ja oli kiva seurata aaltojen kohinaa. Ilmastointia ei ollut, mutta merituuli takasi sopivan lämpötilan.

Vähän ajateltiin että paikka oli melko hiljainen, mutta tämä kuulemma johtui siitä että lasten koulut olivat samana päivänä alkaneet ja perheet muualla.

Käytiin uimassa ja todettiin että vesi oli kädenlämpöistä, mutta ranta melko matala, joten piti kahlata pitkälle. Illalla syötiin erittäin hyvä  kalaillallinen hotellin ravintolassa. Taso yllätti koska päivällä koko paikka näytti enemmän vähän sellaiselta “hippipaikalta”. No ulkonäkö voi pettää joskus.

Leave a Reply